Suuri kiinnostus romahtanutta siltaa kohtaan – useat ottivat yhteyttä

”Meillä on johtava tarjous.”

Ehandel kirjoitti pari päivää sitten jokeen romahtaneesta sillasta, jonka ruotsalainen Tranemon kunta oli laittanut myyntiin Blocketiin, siis Suomen Tori.fi:tä vastaavaan markkinapaikkaan. Ja nyt vaikuttaa siltä, että 18 metriä pitkä ja 13 tonnin painoinen silta on saanut uuden omistajan. Kuka hän on tai miten paljon sillasta maksettiin, sitä ei ole vielä paljastettu. Kauppa menee nimittäin satamaan vasta tänään iltapäivällä.

Sillan koosta huolimatta kiinnostus sitä kohtaan on ollut suuri.

Ilmoitus

Meillä on ollut joukko kiinnostuneita. En voi sanoa nyt millaisia tarjouksia on tullut, mutta olemme saaneet useampia eri kokoisia. Monet uteliaat ovat myös olleet yhteydessä ja kysyneet erilaisia kysymyksiä sekä laittaneet enemmän tai vähemmän vakavia tarjouksia, kunnan tekninen päällikkö Patrik Westerlund kertoo Ehandelille.

Hän kertoo edelleen, joskin alunperin Ehandelin sisarsivuston haastattelussa, että siltä laitettiin Blocketin markkinapaikalle, jotta useammat löytäisivät sen.

 

Ketkä ovat laittaneet tarjouksia?

Pääasiassa yksityishenkilöt, mutta myös muutamat yritykset, Patrik Westerlund kertoo.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaisesti onnelliset uudet omistajat paljastetaan tämän viikon loppupuolella.