Suomi isännöi Emeetiä kaksi kertaa tänä vuonna

Digitaalisen kaupan alan ammattilaiset kokoontuvat Helsinkiin touko- ja lokakuussa.

Ilmoitus

Toukokussa 2017 ja 2018 Helsingissä järjestetyt Emeetit ovat löytäneet yleisönsä. Viime vuonna tapahtuma oli loppuunmyyty.

Kysyntää oli niin paljon, että tapahtuman järjestäjät Business Finlandin eCom Growth –kasvuohjelma ja Ehandel.se ovat päättäneet, että Emeetille tulee jatkoa – ei vaan tulevana keväänä, vaan myös ensi syksynä.

Ilmoitus

– Olimme positiivisesti yllättyneitä siitä, kuinka iso menestys Emeet Nordic Finland oli. Olemme saaneet todella hyvää palautetta. Tämän takia nähtiin, että on olemassa tarve kahdelle tapahtumalle, Ehandel.se:n Frida Clementz sanoo.

Clementz kantaa
päävastuun Ehandelin osalta Emeet Nordic Finland -järjestelyssä.

”Isoja nimiä
tulossa”

Tämän vuoden Emeetit Helsingissä järjestetään torstaina 23.5 ja tiistaina 1.10. Kari Pokkinen eCom Growth-kasvuohjelmasta toteaa, että tapahtuman suunnittelussa on otettu huomioon palautteet viime vuoden Emeetistä.

– Viimeksi meillä oli täysi tupa. Palautteita on käyty läpi ja niistä on otettu opiksi, Pokkinen sanoo.

Toukokuun
ohjelman osalta Pokkinen ja Clementz eivät halua vielä paljastaa mitään, mutta
toteavat, että Keynote speakereiksi on tulossa ”isoja nimiä”.

LUE MYÖS: https://ehandel.fi/emeet-luo-yllattaviakin-yhteistyokumppaneita/