”Suomalaiset palaamassa normiarkeen”

Näin osoittaa S-Pankin kartoitus, joka tarkasteli 2,3 miljoonan suomalaisen korttiostoja.

Kyllä. Arki alkaa olla täällä. S-Pankki tarkasteli suomalaisten korttiostoja ja sen perusteella kertaostos pienenee ja kokonaiskulutus kasvaa. Polttoaineen kulutus on jo koronaa edeltäneellä tasolla - ja verkkokaupan osuus on moninkertaistunut monella toimialalla koronan aikana.

S-Pankin korttitilastoista selviää, että tammikuun tasoon verrattuna korttitapahtumien määrässä oli viime viikolla eli 18.–24.5.2020 tiputusta enää 10 prosenttia, kun alimmillaan koronakriisin aikana tiputusta oli maaliskuun viimeisellä viikolla jopa 31 prosenttia, S-Pankki kertoo tiedotteessa tänään.

Ilmoitus

S-Pankki tutki 2,3 miljoonan S-Etukortti Visan käyttöä anonyymien käyttätilastojen perusteella.

Ostoksia on kevään ajan tehty normaalia harvemmin ja suuremmilla summilla, mutta nyt keskiostoksen summa on kääntynyt laskuun ja kokonaiskulutus nousuun. Vaikuttaa siltä, että suomalaiset ovat siirtymässä takaisin normaaliin arkeen kaupassa käynnin osalta, S-Pankin korttien tuoteryhmäpäällikkö Marketta Lundell toteaa tiedotteessa.

S-Pankin korttitilastojen perusteella suomalaisten liikkuminen on lisääntynyt viime viikkojen aikana ja polttoaineen kulutus on noussut takaisin maaliskuun alun tasolle. Välillä siinä oli noin 30 prosentin notkahdus. Joukkoliikenteen kyytiin ei kuitenkaan vielä uskalleta entiseen malliin.

S-Pankin kartoitus osoittaa, että suomalaiset alkoivat palailemaan myös vaatekaupoille toukokuun puolivälin jälkeen.

Vaateliikkeiden kokonaismyynti kasvoi toukokuussa parissa viikossa yli 30 prosenttia, Lundell kertoo.

Urheiluvälineiden ja sisustusliikkeiden myynti palasi toukokuun lopussa romahduksen jälkeen viime vuoden vastaavan ajankohdan tasolle.

 

Verkkokaupalla menee hyvin

S-Pankin kartoitus vahvistaa Columbia Roadin tänään julkaiseman tutkimuksen tuloksia. Verkkokauppa on jopa moninkertaistunut monella alalla koronan aikana ja erityisesti netistä on ostettu vaatteita. S-Etukortti Visalla tehtyjen verkko-ostosten osuus kasvoi vaatteiden osalta 10 prosentista miltei 20 prosenttiin. Ravintola-alalla verkkokaupan osuus kasvoi tammikuun puolivälin kahdesta prosentista miltei 10 prosenttiin.

Ilmoitus

Kotona vietetty aika näkyy niin ikään verkkomyynnissä.

Moni meistä tykkää selailla vaikkapa sisustusliikkeiden sivuja, ja näiden kauppojen verkkomyynti onkin moninkertaistunut nyt poikkeusaikana, Marketta Lundell sanoo.

Monella toimialalla verkkokaupan rooli on ollut keskeinen kriisistä selviytymisessä, hän lisää.

Tiedot perustuvat S-Pankin S-Etukortti Visoilla tehtyihin maksuihin 1.1.–24.5.2020. Tilasto on koottu täysin anonyymisti eikä yksittäisen käyttäjän tiedot ole tunnistettavissa. S-Pankin asiakkailla on käytössään 2,3 miljoonaa S-Etukortti Visaa ja joka kymmenes suomalaisella pankkikortilla tehty ostos maksetaan S-Pankin kortilla.

S-Pankki kertoi kartoituksesta lehdistötiedotteessa aiemmin tänään.