Suomalaisesta Stoorlasta ulkomaisten verkkokauppajättien haastaja

Suomalaisten kauppiaiden verkkokauppakeskus aloitti toimintansa.

Verkkokauppajätti Amazonin Suomen myynnin aloituksesta on puhuttu jo jonkin aikaa ja itäiset verkkokauppajätit, kuten Wish ja Alibaba, toimittivat viime vuonna Suomeen 15 miljoonaa pakettia. Näiden keskellä suomalainen kauppa tuntuu olevan puristuksissa. Tänä vuonna perustettu Stoorla Oy on kuitenkin astunut kotimaisten kauppiaiden taakse yhdistääkseen tuotteet ja palvelut yhteen verkkokauppakeskukseen.

Ilmoitus

Stoorla rakentaa parhaillaan sähköisen kaupan ekosysteemiä, jonka tavoitteena on pelastaa kotimainen kaupan ala.

- Suomalaisten kauppiaiden tulee tehdä aitoa yhteistyötä, jotta kuluttajien eurot eivät valu ulkomaisille verkkokaupoille. Mielestämme ainoa oikea tapa selvitä tästä digitaalisesta murroksesta ja kiristyvästä kansainvälisestä kilpailusta on keskittää tuotteet ja osaaminen yhteen palveluun, kertoo Stoorla Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Mikko Hallamaa tiedotteessa.

Nopeat toimitukset valttina

Hallamaa näkee, että kotimaisen verkkokauppiaan suurimmat katesyöpöt ovat ICT, logistiikka ja varastointi.

- Keskittämällä nämä palvelut yhteen, saamme parannettua palvelun laatua, tiputettua hintoja ja nostettua katetta. Vain yhdistämällä suomalaisten kauppiaiden ja sidosryhmäläisten kyvykkyyden, pystymme luomaan palvelun, johon ulkomaiset toimijat eivät pysty.

Kuluttajalle Stoorla näkyy ostamisen helpottumisena: asiakas voi kerätä Stoorlasta monen eri kauppiaan tuotteita yhteen ostoskoriin ja maksaa kaikki kerralla, yhdellä kassatapahtumalla ja yhdellä toimitusmaksulla.

Yritykset voivat liittyä verkkokauppakeskukseen helposti ja riskittä, ilman liittymismaksuja.

- Ekosysteemimme tarjoaa myös kotimaisille kivijalkakauppiaille riskittömän tavan aloittaa verkkomyynnin. Suurimmat kilpailuvalttimme ovat ristiinmyynti ja nopeat toimitukset keskusvarastolta koko Suomeen 24/7. Pian toimitamme tilauksia pääkaupunkiseudulle jopa 1-3 tunnin toimituksella, kertoo Stoorla Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jon Gorschelnik.

Kauneustuotteet jo myynnissä

Stoorlassa vietetään parhaillaan verkkokauppakeskuksen ensimmäisen kerroksen avajaisia, josta löytyy kauneuteen liittyviä tuotteita. Kesällä aukeaa hyvinvoinnin kerros, jonka jälkeen muun muassa koti ja vapaa-aika.

Ilmoitus

- Olemme luoneet konseptin jolla pystymme palvelemaan paremmin kuluttajia ja brändejä. Olemme kiinnostuneita myymään Stoorlassa kaikkia tuotteita ja palveluita joita verkosta voi ostaa, huomauttaa hallituksen jäsen Oula Järvinen.