Suomalaisen verkkoostokset 2017: 159 euroa henkeä kohden

Joka kolmas suomalainen ostanut matkapuhelimella.

Ilmoitus

Suomalaiset kuluttajat ostivat vuonna 2017 verkkokaupoista yhteensä 2,7 miljardilla eurolla. Ahkerimmin pohjoismaisista kulutajista verkko-ostoksia tekivät ruotsalaiset, joilla ostosten arvo oli 8,7 miljardia. Yhteensä pohjoismaiset kuluttajat ostivat vuonna 2017 verkkokaupoista yhteensä 21,7 miljardilla eurolla.

Tämä selviää tuoreessa PostNordin Verkkokauppa Pohjoismaissa -tutkimuksssa.

- Suomen talouden kohentuessa myös verkosta ostaminen lisääntyy. Eniten ostetaan vaatteita ja kenkiä, ja se tehdään usein ulkomaisista verkkokaupoista. Suomalaisia houkuttaa ulkomaisissa verkkokaupoissa ennen kaikkea laaja valikoima. Juuri nyt voimakkaasti kasvava verkkokauppasegmentti on Suomessa päivittäistavarat, toteaa PostNord Finlandin verkkokauppa-asiantuntija Sinikka Eloranta, PostNordin lehdistötiedotteessa.

Suomalaiset ostavat ulkomailta

Tutkimuksessa tulee ilmi, että 44 prosenttia suomalaisista verkkokuluttajista tekee kuukausittain ostoksia ulkomaisilta sivustoilta, mikä on selvästi enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Suosituimmat ostosmaat vaihtelevat hieman maittain, mutta kaiken kaikkiaan pohjoismaalaisten suosituimpia verkkokauppakohteita ovat Kiina, Iso-Britannia, Saksa, Yhdysvallat ja Ruotsi.

Tanskalaiset käyttivät verkko-ostoksiin vuonna 2017 enemmän rahaa henkeä kohden kuin muut pohjoismaalaiset: 229 euroa. Vähiten rahaa käyttivät suomalaiset: 159 euroa henkeä kohden.

Puhelin vahvassa nousussa

Matkapuhelimesta on tulossa yhä tärkeämpi väline verkkokauppakuluttajille. Puhelinta käytetään esimerkiksi tiedon hakemiseen, tuotteiden ja hintalappujen kuvaamiseen myymälöissä, neuvojen pyytämiseen ystäviltä mutta yhä useammin myös itse ostosten tekemiseen. Trendi on vahvasti nouseva kaikissa Pohjoismaissa.

Suomessa joka kolmas verkkokauppakuluttaja kertoo tehneensä viimeisen kuukauden aikana ostoksia matkapuhelimella. Vuotta aiemmin näin kertoi joka viides. Ruotsissa luku on jopa 41 prosenttia.

- Matkapuhelimen käyttö verkko-ostoksissa on yleistynyt eniten vanhempien ikäluokkien keskuudessa. Sukupolvien välinen kuilu on selvästi umpeutumassa, Eloranta sanoo lehdistötiedotteessa.

Ilmoitus

Nopea toimitus tärkeä ruotsalaisille

Neljä viidestä pohjoismaalaisesta pitää tärkeänä, että voi itse valita verkosta ostettujen tuotteiden toimituspaikan ja -tavan. Suomalaisille on tärkeää, että tuote voidaan toimittaa sopivana ajankohtana noutopisteeseen tai kotiovelle.

Ruotsalaisille ja tanskalaisille on tärkeää, että toimitus on nopea (1-2 päivää), kun taas suomalaiset ja norjalaiset eivät pidä sitä niin tärkeänä. Tämä voi johtua siitä, että suomalaiset ja norjalaiset ostavat enemmän ulkomailta ja ovat siksi valmiit odottamaan toimitusta pidempään.

Tiedot perustuvat PostNordin Verkkokauppa Pohjoismaissa -tutkimukseen, jota on tehty jo kymmenen vuoden ajan. Vuoden 2018 raportti perustuu kyselytutkimukseen, joka tehtiin Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa joka kuukausi helmikuun 2017 ja tammikuun 2018 välisenä aikana. Tutkimuksiin osallistui yhteensä 92 656 vastaajaa. Suomessa vastaajia oli 30 411. Lataa tutkimusraportti täältä.