Sportamore lähellä 75 miljoonaa – mutta kasvu hidastuu

Myynti kasvoi lähes 7 prosenttia viime vuonna.

Ilmoitus

Urheilunettikauppa Sportamoren viime vuosi oli vakaa. Viimeisen neljänneksen tulot olivat noin 26 miljoonaa euroa ja koko vuoden noin 75 miljoonaa. Sekä viimeisen neljänneksen, että koko vuoden osalta yrityksen luvut näyttävät kasvua.

Kasvua ei kuitenkaan tule samaan tahtiin kuin aikaisemmin. Viime vuoden Q4 -kasvu oli 5,8 prosenttia, kun se edellisinä vuosina (2015, 2016) oli noin 40 prosentin luokkaa samalla ajanjaksolla. Koko vuoden tuloskehitys näyttää samankaltaiselta. Myynti kasvoi 6,8 prosenttia, kun se vuotta aiemmin kasvoi 29 prosenttia.

Käännös odotettavissa

Sportamore ilmoittaa lehdistötiedotteessa, että vuonna  2017 satsattiin “edellytyksiin kasvua varten”. Esimerkkinä yritys mainitsee automaattivaraston, joka otettiin käyttöön viime vuonna.

- Muutettuamme moderniin logistiikkakeskukseen näemme positiivisia vaikutuksia toiminnassamme. Cyber Week -viikolla lähetimme yli 100 000 tilausta ilman häiriöitä ja luvattuun toimitusaikaan. Vuoden viimeisellä neljänneksellä olemme toimittaneet tuplasti enemmän tuotteita kuin vastaavalla kaudella edellisenä vuonna, sekä samalla rakentaneet suurempaa tuotevalikoimaa, Sportamoren tj, Johan Ryding kirjoittaa kommenttina tilinpäätökselle.

Uuden automaattivaraston sekä laajennetun tuotevalikoiman odotetaan tuovan uutta potkua myyntiin tänä vuonna.

- Vahvempi tarjonta ja fokus myyntiin ovat kiihdyttäneet kasvuvauhtia ja tammikuussa 2018 liikevaihto kasvoi 25 prosenttia verrattuna edellisvuoteen. Kaikki tämä alalla, joka on näyttänyt negatiivisia kasvukäyriä, Johan Ryding jatkaa.

Sovelluksella henkilökohtainen kokemus

Vuonna 2018 Sportamore pyrkii tarjoamaan asiakkailleen myös jotain ylimääräistä. Jo nyt yritys kokee kovaa kysyntää kotiinkuljetuksille illoin, ja 2018 illalla tapahtuva kotiinkuljetus onkin valittavissa vakiona.

- Tänään 22 prosenttia paketeista koko Tukholman alueella toimitetaan suoraan asiakkaan kotiovelle. Lähiaikoina asiakkaat saavat käyttöönsä sovelluksen jonka kautta saavat henkilökohtaisen kokemuksen samalla kun jatkamme panostusta liikkuvaan sisältöön sekä tuotteiden testaamisen.

Ilmoitus

Sportamoren tulos vuodelta (EBITDA) nousee noin 516 000 euroon kun se viime vuonna oli noin 1,94 miljoonaa euroa.