Singles Dayn suosio kasvaa myös Suomessa. Näin kertoo Hintavertailupalvelu Hintaopas, jonka mukaan keskiviikkoinen sinkkupäivä sinkosi ohi edellisvuoden tuloksien.
Hintaoppaassa tämän vuoden sinkkupäivä oli 45 prosenttia viime vuotta suurempi. Mukana oli taas uusia kauppoja ja ostospäivän tunnettuus kasvaa myös suomalaisten kuluttajien keskuudessa, Hintaoppaan maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett kertoo tiedotteessa.
Hintaoppaassa haettiin tänä vuonna eniten tekniikkaa ja elektroniikkaa. Kärjessä olivat matkapuhelimet, pelikonsolit ja kuulokkeet. Yksittäisistä tuotteista suurimman suosion sivustolla saivat Sony PlayStation 5, Apple iPhone 11 64 GB -puhelin ja Samsung Galaxy S10 128GB -puhelin.
Ja kulutusjuhlat jatkuvat, sillä pian on Black Fridayn ja Cyber Mondayn vuoro. Matinvesi-Bassett ennakoi, että Black Fridayhin osallistuu tänä vuonna enemmän kauppoja kuin aikaisemmin.
Sinkkupäivän kasvu antaa osviittaa siitä, että Black Fridaykin tulee olemaan Suomessa viime vuotta suurempi, etenkin verkossa mutta myös kokonaismyynniltään. Vaikka Black Friday -huuma on muissa Pohjoismaissa jo tasoittumaan päin, olemme Suomessa pari vuotta jäljessä ja Ruotsin datan perusteella ennustamme täällä noin 10-20 prosentin kasvua Black Fridayn kokonaismyyntiin, hän sanoo.
Hintaopas kerää kuluttajille 830 verkkokaupan hinnat yhdelle sivulle. Palvelussa on 521 844 indeksoitua tuotetta ja 2 348 048 indeksoitua hintaa.