Seksitarvikkeisiin keskittynyt pohjoismainen verkkokauppa Sinful kertoo saaneensa Xbiz Europe Awards 2021-palkintogaalassa Online Retailer of the Year huomionosoituksen. Yhtiö kertoo asiasta viime viikolla lähetetyssä tiedotteessa.
On valtava tunnustus tulla palkituksi vuoden verkkokauppana Euroopassa. Olemme olleet ehdolla muutamana vuonna peräkkäin, mutta emme todellakaan odottaneet sen osuvan kohdallemme. Mutta niin kävi, ja olemme ylpeitä siitä, Sinfulin toimitusjohtaja Tonny Corudon Andersen kommentoi.
Perustajat sanovat, että tunnustuksen saaminen oman alan ihmisiltä on merkityksellistä.
Tämä on ensimmäinen kerta, kun saamme kansainvälisen palkinnon, jossa oma ammattialamme on valinnut meidät huipulle. Olemme rakentaneet viime vuosien aikana mielettömän vahvan tiimin, ja on hienoa ajatella, että pienet parannukset, joiden parissa koko tiimi työskentelee päivittäin, mahdollistivat meille tämän upean palkinnon, Sinfulin osaomistaja Mathilde Mackowski kommentoi.
Sinfulin liikevaihto viime vuonna oli reilut 40 miljoonaa euroa ja se lähetti miltei 800 000 pakettia Pohjoismaissa.
Yhtiö solmi aiemmin tänä vuonna kumppanuuden tanskalaisen pääomasijoitusrahasto Polarisin kanssa, joka sai enemmistöosakkuuden, 57,7 prosenttia, yhtiöstä.
Maineikkaat Xbiz-palkinnot myönnetään yrityksille, yksityishenkilöille, taiteilijoille ja tuotteille, jotka ovat olleet menestyksekkäitä aikuisviihdeteollisuuden alalla. Asiakkaat valitsevat ehdokkaat ja voittajat valitaan Xbizin työntekijöiden, alan kollegoiden ja muiden osallistuvien organisaatioiden toimesta.