Shipit: ”Alustavat suunnitelmat Baltiaan ja Pohjoismaihin on jo tehtynä”

Shipit helpottaa lähettämistä – tulossa järjestelmän uudistus ja kansainvälistyminen.

Shipit.fi keventää monen verkkokauppiaan, mutta myös yksityishenkilöiden pakettien lähettämistä niin kotimaassa kuin ulkomaille. Shipit tarjoaa sanojensa mukaan Suomen kattavimmat kuljetuspalvelut ja yrityksen toiminta laajenee jatkuvasti.

Kotimaisista toimijoista meillä on myös heittämällä laajimmat palvelun tarjonnat. Viime vuoden lopussa lisäsimme kansainvälisesti tarjontaamme yli 30 000 noutopistettä Euroopassa, Bring-palveluiden lisäämisen jälkeen tämä nousee jo päälle 35 000 kappaletta. Kotimaassa meillä on tämän lisäksi muun muassa DB Schenkerin, Matkahuollon ja Postin palvelut tarjonnassa, joiden avulla totaali noutopistevalikoima on jo yli 40 000 kappaletta, Shipit.fi:n toimitusjohtaja Lari Pihlajapuro kertoo.

Ilmoitus

Laajennamme myös tarjottavia palveluita ja lanseerasimme viime vuoden puolella Shipit-palvelut, missä kuriirilähetyksen voi viedä esimerkiksi Postin pisteeseen tai UPS Access Pointtiin, hän jatkaa.

Pihlajapuro lanseerasi digitaalisen Shipit-palvelun vuonna 2016 ja jo viime vuonna kuljetuksia tilattiin sen kautta liki kahden miljoonan edestä. Verkkokauppiaat ja yritykset saavat kuljetuspalvelut Shipitin kautta parhaassa tapauksessa ilman erityisiä sopimuksia. Etsit palvelusta edullisimman vaihtoehdon, tilaat kuljetuksen ja tulostat rahtipaperit. Erityisesti ulkomaanlähetyksien kanssa myös yksityishenkilöt käyttävät mielellään Shipitin palveluita. Ja mikä parasta – palvelun avulla voi helposti säästää sievoisen summan rahaa.

 

Pienestä ideasta tuli bisnes

Koko Shipit-idea kuulostaa amatöörin korvissa neronleimaukselta, mutta kuten useimmat bisnekset, myös Shipit sai alkunsa yhden ihmisen, tässä tapauksessa Pihlajapuron, omasta hämmennyksestä.

Shipitin idea lähti alunperin käyntiin siitä, kun ihmettelin, miten paljon lähetykset Suomesta ulkomaille maksavat. Ensimmäinen raaka idea Shipitistä oli, että avaamme kuljetussopimuksen yhdelle määrätylle yritykselle ja myymme tätä volyymieduin eteenpäin, Lari Pihlajapuro kertaa.

Kului kahdeksan kuukautta ja Pihlajapuro ehti kummaksua useamman kerran, miten vaikeaksi ulkomaille lähettäminen oli ylipäätänsä tehty ja jo olemassaolevat ohjelmat olivat hänen mielestään ”kimurantteja”.

Lopullinen versio olikin ohjelma, missä on yhdistettynä lukuisten kuljetusyrityksien palvelut ja alkuperäisestä ulkomaanlähettelystä konseptista rakentui kaiken kattava kuljetuspalvelu kotimaan ja ulkomaanlähetyksiä varten niin rahti- kuin pakettipuolella. Mukaan tässä on sen jälkeen tullut myös varastointipalveluita, lisäosia verkkokaupoille ja myös verkkokauppa, missä myymme lähetystarvikkeita, hän kertoo.

 

Ilmoitus

”Ei ihan niinkuin elokuvissa”

Shipit on lähtenyt hyvin käyntiin ja sen palveluita käytetään. Viime vuonna sen kautta lähetettiin paketteja liki kahden miljoonan edestä, mutta Lari Pihlajapuro ei suostu kutsumaan Shipitiä menetystarinaksi.

Paljon on vielä tekemistä, että alkaisimme vaikuttamaan menestystarinalta. Omalta kantilta katsottuna olemme edelleen hyvin lähtökuopissa ja kovalla työllä pyrimme rakentamaan toimintaa paremmaksi, hän sanoo.

Pihlajapuro kertoo, että hyvällä asiakaspalvelulla ja joustavuudella matkaan tulleista mutkista on aina selvitty.

Kautta-aikojen ensimmäinen Shipit-lähetys ikinä ei mennyt ihan niinkuin elokuvissa. Huomasimme datasta, että järjestelmässämme oli tehty lähetys. Sitä ei sitten paljoa muualla näkynytkään ja otimme pikaisesti asiakkaaseen yhteyttä ja loimme manuaalisesti taustajärjestelmässämme lähetysasiakirjat hälle ja lähetys saatiin mallikkaasti maaliin.

Muitakin erikoisia tilanteita matkan varrelle on sattunut. Pihlajapuro kertoo tapauksen, jossa rouvashenkilö halusi tehdä lähetyksen, joka oli kuitenkin niin painava, ettei hän saanut siirrettyä sitä kuljettajan noudettavaksi. Tilanteessa kysyttiin nyt yrittäjän joustavuutta.

Sami hyppäsi autoon ja kipaisi lähetyksen asiakkaalta, jotta lähetys saatiin matkaan, hän naurahtaa.

Toisinaan entisen pokerinpelaajan analyysitaitoa kysytään neuvotteluissa kuljetusyhtiöiden kanssa. Huonolla tuurilla vastuuhenkilö saattaa välillä vaihtua ja uusi neuvottelukumppani voi suhtautua asioihin edeltäjäänsä nähden eri tavalla.

 

Suomen kattavin

Shipitillä on jo suunnitelmat kansainvälistymisen suhteen. Seuraavat etapit ovat Pohjoismaissa ja Baltiassa.

Se vaatii jo hieman pääomia, jos haluamme nopeammin edetä ja käymme paraikaa neuvotteluita sijoittajien kanssa, Pihlajapuro sanoo.

Shipitissä jatkuva tuotekehitys on tärkeää ja tällä hetkellä he rakentavat uutta järjestelmää, joka perustuu viimeisen kolmen vuoden aikana kerättyyn dataan.

Uuden järjestelmän tavoitteena on mahdollistaa nopeampi skaalautuminen ja nopeuttaa lähetyksien luontia ja hallinnointia. Mukaan on tulossa myös laajempi ja parempi tuki lisäpalveluille, joista uskomme olevan asiakkaillemme hyötyä, Lari Pihlajapuro summaa.