SEY: Pentutehtailu on kansainvälistä ammattirikollisuutta

Pentutehtailu kukoistaa verkkokaupoissa – vain kaksi verkkokauppaa läpäisi Suomen Eläinsuojelun (SEY) testin.

Eläinten myynti verkossa mahdollistaa Euroopan laajuisen pentutehtailubisneksen. Pentutehtailtu koira tai kissa ostetaan tyypillisesti verkon kauppapaikasta.

Ilmoitus

– Eläinsuojelulaissa pyritään monin tavoin rajoittamaan eläimen ostamista heräteostoksena esimerkiksi kieltämällä eläinten myynti torilla. Nykyään eläimet kuitenkin hankitaan ensisijaisesti verkon myyntipalstoilta, mutta eläinten verkkomyynnille ei ole asetettu mitään rajoituksia, kertoo SEYn toiminnanjohtaja Kati Pulli tiedotteessa.

SEY testasi Eläinten viikon alla, rajoittavatko verkon kauppapaikkojen omat linjaukset eläinten myyntiä. SEY lähetti neljälle verkossa eläinten myynti-ilmoituksia julkaisevalle kauppapaikalle keksityn ilmoituksen myytävistä koiranpennuista. Ilmoitus oli tarkoituksella laadittu siten, että sen pitäisi helposti herättää epäily pentutehtailusta. Pennut olivat esimerkiksi keskimääräisiä edullisempia, ilmoittajalla ei ollut verkkosivua, jossa kerrotaan kasvatustoiminnasta, rotukoiria ei ollut rekisteröity Suomen Kennelliittoon, pentujen kuvat olivat kuvapankkikuvia ja ilmoittajan puhelinliittymä oli prepaid-liittymä. Neljästä kauppapaikasta kaksi kieltäytyi julkaisemasta ilmoitusta omiin linjauksiinsa vedoten. Julkaistujen ilmoitusten perusteella SEY sai 34 yhteydenottoa ostajaehdokkailta.

Eläinten verkkokauppaa rajoitettava

SEYn tavoitteena on, että eläimen verkkokauppa määrätään luvanvaraiseksi eli eläinten myyntipaikkojen on haettava toimintaan lupa viranomaiselta. Eläinten verkkokaupan ehtona tulee olla eläimen myyjän vahva tunnistautuminen. SEY toivoo verkkokaupoilta myös lisää itsesäätelyä. Verkkokauppojen tulee edellyttää, että jokaisella myyjällä voi olla vain yksi tili. Yksityisten henkilöiden eläinmyynti-ilmoitusten määrää tulee rajata.

– Olemme lähettäneet suomalaisille verkkokaupoille avoimen kirjeen, jossa vetoamme eläinkaupan itsesäätelyn puolesta. Tärkeimpänä niistä pidämme myyjän vahvaa tunnistautumista esimerkiksi pankkitunnisteen avulla, sillä näin myyjä voidaan jäljittää ja saattaa edesvastuuseen, jos eläin sairastuu pian oston jälkeen. Pentujen pimeä kauppa on kasvava, kansainvälinen ilmiö, joka aiheuttaa eläimille kärsimystä ja myös eläinten ostajille suurta surua. Pentutehtailun vähentämiseksi on otettava käyttöön uusia tehokkaita keinoja, sanoo Kati Pulli.