Ruotsalainen lehtijätti perustaa kuljetusyrityksen

Tavoitteena jakaa verkkokaupan paketit aamulehden kera.

Kirjeet, paketit, ruokakassit ja aamupala. Ja tietenkin aamun sanomalehti. Siinä esimerkkejä tuotteista, joita mediatalo NTM (Norrköpings Tidningars Media AB) haluaa kuljettaa ruotsalaisille asiakkailleen. Tätä varten konserni on perustamassa uuden yrityksen nimeltä Svensk Hemleverans (Ruotsalainen kotiinkuljetus).

Ilmoitus

- Temme juuri sitä, mitä nimi lupaa. Kuljetamme kaikkea mahdollista kotiovelle ympäri Ruotsia, joten Svens Hemleverans on todella osuva nimi, yrityksen tj. Jan Persson kertoo lehdistötiedotteessa.

Idea ei kuitenkaan ole aivan uusi. Logistiikkayritys MorgonTidnig Distribution on jo jonkin aikaa toimittanut paketteja asiakkaille jo ennen aamiaista.

Kolmesta yrityksestä yksi

Uuden yrityksen takana on kolme eri jakeluyritystä jotka hoitivat sekä oman konsernin että muiden mediatalojen lehtijakelun. Nyt kaksi näistä yrityksistä ovat yhdistyneet ja muodostavat uuden Svensk Hemleveransin.

Yrityksellä on noin 1 100 työntekijää sekä suuri ajoneuvokanta. NTM-konserni on vuodesta 2015 lähtien tehnyt yhteistyöta jakelussa Bring Citymailin kanssa. Yhteistyö on avittanut jakelun kasvua ja tämän vuoden aikana tavoitteena on 32 miljoonan kirjeen jakaminen. Ensi vuonna tavoitteena on 42 miljoonan kirjeen jakaminen.

Mitä tahansa

Uusi yritys ei kuitenkaan keskity pelkästään kirjeisiin, vaan haluaa myös toimittaa paketteja, ruokakasseja ja muita lähetyksiä.

- Voimme jakaa mitä tahansa. Olemme liikkeellä ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä. Mikä olisikaan parempaa, kuin saada aamun lehden, kirjeet ja vaikka tuoretta leipää kotiovelleen sopivasti aamulla, kertoo Jan Persson.

NTM-konserniin kuuluvat muun muassa lehdet Norrköpings Tidningar, Östgöta Correspondenten, Folkbladet, Västerviks-Tidningen, Motala & Vadstena Tidning, Norrbottens-Kuriren, Norrländska Socialdemokraten, Gotlands Allehanda, Gotlands Tidningar, Upsala Nya Tidning, useita tv ja -radioasemia sekä kirjapainoja.

Ilmoitus