Rovaniemi Clothing -vaatemallisto toteutetaan joukkorahoituskampanjalla

Tavoitteena 5 000 euroa.

Rakkaudesta omaa kotikaupunkia kohtaan syntyy uusi vaatemallisto, jonka lähtökohtana on Karoliina Erkinjuntin suunnittelema Rovaniemi-kuosi. Ekologinen ja eettinen vaatemallisto tehdään alusta loppuun Rovaniemellä. Elokuun 19. päivänä avatun joukkorahoituskampanjan taustalla on rovaniemeläinen lastenvaatteiden ompeluun ja kaavoitukseen keskittyvä yritys HioP, jonka yrittäjä Sonja Kuusela alkoi haaveilla oman tuotannon kuosikankaista ja aikuisten vaatemallistosta.

Ilmoitus

- Kotiseuturakkaus rinnassani ihastuin Karoliina Erkinjuntin suunnittelemaan Rovaniemi-kuosiin. Yhteistyömme lähti nopeasti lentoon, sillä Erkinjunttikin oli toivonut, että hänen suunnittelemastaan kuosistaan tehtäisiin vaatekangasta, kertoo Sonja Kuusela lehdistötiedotteessa.

Uusi vaatemallisto koostuu klassisista, naisten ja miesten vaatteista. Lopullisen muotonsa mallisto saa joukkorahoituskampanjan päätyttyä. Kampanja on alkanut 19.8.2018 Mesenaatti.me-sivustolla, joka on Suomen suurin yhteisörahoituspalvelu.

- Kuosi syntyi halusta tehdä jotain rakkaudesta omaa kotikaupunkia kohtaan, ja toisaalta myös ajatuksesta kannustaa muita kotiseutuylpeyteen. Jokaisella paikkakunnan asukkaalla on oikeus olla ylpeä omista juuristaan ja omasta kotikaupungistaan ja edustaa sitä rohkeasti, sanoo Karoliina Erkinjuntti.

Rovaniemi Clothing tehdään eettisin ja ekologisin periaattein alusta loppuun Rovaniemellä. Vaatetuskangas hankitaan luomutuotantona suomalaisomisteisesta tehtaasta Portugalista. Sonja Kuuselan toiveissa on, että Rovaniemi Clothing tulee viemään tyylikkyydellään kotikaupungin sanomaa eteenpäin myös maailmalle.

Ensimmäisen vuorokauden aikana 1 800 euroa  

Joukkorahoituksella toteutetut hankkeet lisääntyvät koko ajan. Ne avaavat kenelle tahansa mahdollisuuden päästä vaikuttamaan erilaisiin, itseä kiinnostaviin hankkeisiin, sillä mukaan pääsee jo muutamilla kymmenillä euroilla. Rovaniemi Clothing -kampanjan tavoitteena on kerätä vaatemalliston suunnitteluun ja toteuttamiseen 5 000 euroa. Rahoitushaun tulee saavuttaa vähintään 3 000 euroa rahoitusta toteutuakseen. Jo ensimmäisen vuorokauden aikana kampanja on lähtenyt hyvin käyntiin ja pottiin on kertynyt jo 1 800 euroa.