Reinot ja Ainot uudistuvat – tuotemerkki avaa oman verkkokaupan

Perinteikkäistä tohveleistaan tunnettu reino&aino-brändi lanseeraa uuden tuoteperheen, avaa oman verkkokaupan ja kymmenen pop up-myymälää eri puolilla maata.

Brändi toi tänään markkinoille rajoitetun erän uutuuksia talvikauteen ja sanoo niiden tuovan niin henkistä kuin fyysistä lämpöä.

Uuteen tuoteperheeseen kuuluu kaulahuiveja, pipoja, räyskämallisia päähineitä, vilttejä ja läppärinlämmittimiä. Rajoitettuun erikoiserään kuuluu myös Aino-tupsubaskeri, Reino-tumput ja perheen pienimmille tarkoitetut ensimmäiset Reinot.

Ilmoitus

Tarkoituksenamme ei ollut milloinkaan myydä pelkkiä tossuja, vaan haluamme tuoda suomalaisten 1930-luvulta saakka rakastaman brändin kotiympyröistä myös katukuvaan. Tämä on historiallinen askel ja kasvun mahdollisuus, Finlaysonin luova johtaja Jukka Kurttila kertoo.

Reino&aino-brändin liiketoiminnanjohtaja Tuire Erkkilän mukaan tuotekehitystä ohjaa kotoisuuden tunne.

Reinojen ja ainojen mieltä maadoittava vaikutus on aiemmin rajoittunut lähinnä kotiin, ehkä mökille. Reino&aino® opettaa hektisen ja hälyisen maailman keskellä, kuinka tärkeää on ottaa hetki itselle ja rauhoittua – reinoutua. Uudet tuotteet kutsuvat olemaan kuin kotonaan paikasta riippumattaErkkilä sanoo tiedotteessa.

Samalla kun he lanseeraavat uudet asusteet aukeaa myös tuotemerkin oma verkkokauppa sekä kymmenen pop up -myymälää: Turkuun, Raisioon, Tampereelle, Seinäjoelle, Espooseen, Vantaalle, Rovaniemelle, Kokkolaan ja kaksi Helsinkiin.

Finlayson osti reino&aino-tuomerkin liiketoiminnan vuoden 2019 keväällä.