PostNord testaa jälleen pakettiautomaatteja pääkaupunkiseudulla – kokeilu epäonnistunut jo kerran

Testasi pakettiautomaatteja jo vuonna 2014.

Syyskuussa 2014 PostNord lanseerasi viisi pakettiautomaattia Tukholmassa ja kymmenen Pohjoismaissa. Kyseessä oli tuolloin pilottikokeilu, jossa testattiin olivatko ruotsalaiset valmiita käyttämään kyseistä toimitustapaa.

Ilmoitus

Vain vuotta myöhemmin PostNord lopetti kokeilun ja kertoi raportissaan, että ruotsalaiset olivat tarpeeksi tyytyväisiä tavallisiin asiamiespaikkoihin. Samaan aikaan useampi muu kuljetusyritys oli kertonut menestyksellisistä kokeiluista omilla pakettiautomaateilla ja kyseinen toimitustapa on tuon jälkeen ottanut tuulta alleen Ruotsissa. Äskettäin myös Ikea aloitti kokeilut pakettiautomaateilla uudessa verkkokaupassaan.

Nyt PostNord on kuitenkin ilmoittanut pakettiautomaattien lanseerauksesta syksyllä Suomessa. Suomi oli myös mukana pilottitestissä 2014.

- Tulevaisuuden infrastruktuuri voi hyvinkin sisältää myös pakettiautomaatit. Näemme sen mielellään kehityksenä koko Pohjolassa, osana uusia ratkaisuja, joilla kasvavasta verkkokaupasta tehdään madollisen sujuvaa, PostNordin eCommerce & Logisticsin liiketoiminta-alueen johtaja Tim Jørnsen kertoo.

”Halvempaa ja helpompaa”

Aikaisempaan pilottitestiin PostNord vastaa näin:

- Sen jälkeen kun teimme kokeilun Ruotsissa muutama vuosi sitten kustannukset ovat laskeneet ja automaateista on tullut helpompia käyttää. Silloin pakettiinsa pääsi käsiksi pienen näytön ja pin-koodien kautta, nyt kaikki tehdään sovelluksen kautta. Vastaanottaja saa viivakoodin sovellukseen, jonka automaatti pystyy lukemaan ja antaa paketin vastaanottajalle.

Kuljetusyhtiö kertoo, että myös Ruotsissa seurataan suomalaista kokeilua.

Pakettiautomaatti pystyy sisältämään jopa 200 pakettia ja automaatteja tulee syksyllä pääkaupunkiseudulle. Yhtiön julkaisemassa videossa voi nähdä, että automaatti sisältää myös mainoksia Clear Channelin kautta, mikä tarkoittanee, että automaatti tullaan sijoittamaan hyvin keskeiselle paikalle, jossa ihmisiä kulkee.

Konseptia myydään mahdollisuutena hakea pakettinsa vuorokauden ympäri, mikä on tietenkin aina ollut pakettiautomaatin etu.

Ilmoitus

Lue myös: https://ehandel.fi/postnord-tuo-pakettiautomaatit-katukuvaan-syksylla/