PostNord: Kaikkien aikojen paras tulos

”Selittyy pääasiassa erittäin vahvalla pakettiliiketoiminnalla, jonka volyymit olivat poikkeuksellisen suuria koko vuoden. Pandemia kasvatti voimakkaasti verkkokauppaa”.

Konsernin liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä oli 10 843 (10 978) miljoonaa Ruotsin kruunua eli laski yhden prosentin edellisvuoteen verrattuna. Vuosineljänneksen liiketulos oli 762 (843) miljoonaa Ruotsin kruunua, PostNord kirjoittaa tiedotteessa.

Yhtiön mukaan tulokseen vaikutti negatiivisesti kirjemäärien lasku sekä pakettiliiketoiminnan suunnittelusta tulleet haasteet, mikä kasvatti tuotantokustannukset ”hieman liian suuriksi”. PostNordin mukaan volyymien kehityksen ennustaminen rajoitusten aikana on vaikeaa ja kapasiteetin mukauttaminen volyymeihin lyhyellä varoitusajalla on haasteellista. 

Ilmoitus

Kuljetuskustannusten nousu näkyi varsinkin Ruotsissa. 

Logistiikkajätti päätti vuoden viimeisellä neljänneksellä niin ikään vastuullisen logistiikan uusista tavoitteista. Ohjelma ulottuu vuosikymmenen puoliväliin. Tavoitteena on fossiilittomat kuljetukset vuoteen 2030 mennessä. Viimeisen kilometrin kuljetukset ovat fossiilittomia kaikissa Pohjoismaissa vuoteen 2027 mennessä, yhtiö kirjoittaa.

PostNord otti käyttöönsä 3000 uutta pakettiautomaattia vuonna 2021.

 

Lyhyesti koko vuosi 2021

  • Liikevaihto oli 40 693 (38 729) miljoonaa Ruotsin kruunua.
  • Liiketulos (EBIT) oli 2 481 (2 421) miljoonaa Ruotsin kruunua.
  • Kauden tulos oli 1 989 (1 711) miljoonaa Ruotsin kruunua.
  • Osakekohtainen tulos oli 0,99 (0,85) Ruotsin kruunua.
  • Liiketoiminnan kassavirta oli 4 011 (4 151) miljoonaa Ruotsin kruunua.