Postinjakelun tarjouskilpailun ilmoittautumisaikaa jatketaan

Yritykset voivat ilmoittautua
22.2.2019 asti.

Ilmoitus

Posti ilmottaa jatkavansa postinjakelupalvelujen hankintamenettelyn ilmoittautumisaikaa. Kilpailutukseen osallistumisesta kiinnostuneet yritykset voivat ilmoittautua mukaan tarjouskilpailuun vielä 22.2.2019 asti.

Yrityksillä on ollut 4.2.2019 lähtien mahdollisuus ilmoittautua tarjouskilpailuun yleispalvelukirjeiden eli postimerkillä tai muilla käteismaksutavoilla varustettujen kirjeiden ja korttien viisipäiväiseen jakeluun alueilla, joilla ei ole täysin kattavaa kaupallisin ehdoin sovittua tilattujen sanomalehtien varhaisjakelua.

Ilmoitus

Ensi kertaa kilpailutuksessa on alueita, joissa kilpailutukseen sisältyvät lisäksi muiden perusjakelussa olevien lähetysten jakelu ja keräily. Laajempaa kilpailutusta kokeillaan Rääkkylässä ja Virolahdella. Kilpailutukseen mukaan haluavatvoivat ilmoittautua Postin sivulta (postikilpailutus.fi) löytyvän ilmoittautumislinkin kautta.

- Ilmoittautumisaikaa pidentämällä haluamme varmistaa, että kaikilla kiinnostuneilla yrityksillä on riittävästi aikaa osallistua kilpailutukseen, sanoo kilpailutuksesta vastaava johtaja Noora Laaksonen Postista tiedotteessa.

Hankintamenettely järjestetään vuosittain postilain vaatimusten mukaisesti. Kilpailutuskohteita on 1831 ja aluemäärittelyn seurauksena kilpailutuksen piirissä olevien alueiden määrä on kasvanut 41:llä.

Hankintamenettelyllä ei ole vaikutusta haja-asutusalueilla perusjakelussa tapahtuvaan sanomalehtien jakeluun, joka jatkuu normaalisti sopimusten mukaisesti.

Tilaa

Ethän ole unohtanut uutiskirjettämme Ehandeluutiset?

Kiitos!