Postin tutkimus: ”Tulevaisuuden menestyjä on vihreä verkkokauppa”

Pandemia on lähes selätetty, mutta verkko-ostaminen jatkaa kasvuaan.

Verkko-ostojen määrä kasvoi myös keväällä 2021 edellisvuoteen verrattuna. Suomen naapurimaissa Ruotsissa, Virossa ja Latviassa kasvu oli vieläkin rajumpaa. Mutta ei kasvua ilman vaatimuksia asiakkailta. Postin tuore tutkimus kertoo, että moni haluaa tekoja niin kuljetukseen kuin verkkokauppaostosten pakkausmateriaaleihin. 

Lähes 70 % suomalaisista verkko-ostajista ennakoi, että aikoo pitää verkko-ostamisen samalla tasolla ja jopa 16 % aikoo ostaa verkosta selvästi enemmän, joka tarkoittaa sitä, että mahdollinen koronatilanteen lieventyminen ei näytä pysäyttävän verkko-ostamisen kasvua. Vuonna 2025 hieman yli neljännes (28 %) suomalaisista verkko-ostajista uskoo ostavansa enemmän verkkokaupoista. Kasvusta huolimatta meillä Suomessa on kuitenkin kirittävää suhteessa naapurimaihin: suomalaisista verkko-ostajista noin kolmannes (31 %) arvioi lisänneensä tänä vuonna verkko-ostamista selvästi tai jonkin verran. Ruotsissa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa vastaava luku on selkeästi isompi: miltei joka toinen on lisännyt nettishoppailua, Postin liiketoimintajohtaja Tommi Kässi sanoo tiedotteessa.

Ilmoitus

Tutkimuksen mukaan Suomessa vain 28 prosenttia vastaajista on tehnyt verkko-ostoksia viimeisen viikon aikana. Naapurimaissa tilanne on toinen ja esimerkiksi Ruotsissa 62 prosenttia vastaajista kertoo ostaneensa jotain viimeisen viikon aikana. Liettuassa näin vastaa 59 prosenttia, Virossa 45 prosenttia ja Latviassa 43 prosenttia.

Suosituimmat kategoriat ovat tavallisia: vaatteet, kengät, asusteet, kodin elektroniikka ja tietotekniikka. Korona on kuitenkin kasvattanut varsinkin ruokien, juomien, elintarvikkeiden ja jopa ravintola-annosten nettiostamista.

Postin tutkimuksen mukaan leijonanosa eli 61 prosenttia suomalaisista ostaisi enemmän verkosta, jos saisi ilmaisen toimituksen. Ostohaluja lisäisi myös, jos toimitukset olisivat nopeammat (36%), jos toimitusajat voisi valita (32%) ja toimituspaikan läheisyydelläkin on merkitystä (31%). Yli 70 prosenttia kyselyyn vastanneista on myös ostanut enemmän saadakseen ilmaisen kuljetuksen.

 

Automaatti suosiossa, kotiinkuljetus kirii

Pakettiautomaattien suosio ei osoita laantumisen merkkejä. 45 prosenttia suomalaisista valitsee nimittäin automaatin mieluisimmaksi toimituspaikaksi. Tämä on suosituin toimitustapa ikäryhmästä huolimatta, vaikkakin 35-49-vuotiaiden keskuudessa sitä suositaan erityisen paljon. Automaateissa miellyttää niiden helppous ja nopeus, minkä lisäksi ne on usein sijoitettu paikkoihin, joihin on kätevä kulkuyhteys.

Korona on kuitenkin lisännyt kotiinkuljetusten suosiota. Yhtäältä se säästää aikaa, mutta myös kooltaan isot tavarat halutaan mielellään suoraan kotiin. Yli 50-vuotiaat valitsevat kotiinkuljetuksen hieman muita useammin.

Automaattien vahvistuva asema yhdistettynä kotiinkuljetusten suosion kasvuun on aika luonnollinen tutkimustulos. Toimitusten halutaan solahtavan osaksi arkea, ja silloin kun paketti on pieni, se on näppärä hakea kauppareissun varrelta. Kun taas tilauksen koko kasvaa ja kuljetettu tavara muuttuu raskaammaksi, paketti on mukava saada kotiovelle asti, Tommi Kässi kertoo.

 

Ilmoitus

Vihreä verkkokauppa on tulevaisuutta

Kyselyyn vastanneista 56 prosenttia uskoo, että tulevaisuuden menestyjä on verkkokauppa, joka on miettinyt toimintansa ympäristövaikutuksia. 52 prosenttia toivoo niin ikään, että kuljetustapa on kestävä. 44 prosenttia pitää päästöttömyyteen pyrkimistä tärkeänä ominaisuutena ja yhtä moni, 44 prosenttia, suosii verkkokauppoja, jotka käyttävät kierrätettäviä pakkausmateriaaleja. 

Halukkuus maksaa ympäristöystävällisistä kuljetuksista on silti vaihteleva. 42 prosenttia iältään 18-24-vuotiaista maksaisi tästä mieluiten. Tutkimuksen mukaan vastuullisin kuljetusliike suomalaisten verkko-ostajien mielestä on Posti. Näin vastasi 19 prosenttia kyselyyn vastanneista.

Nuorten herkkyys ympäristöasioissa näkyy tässäkin tutkimuksessa. Mitä nuorempi vastaaja on, sen tärkeämpää on päästöttömyys, kierrätys, ympäristöystävällisyys ja ympäristövaikutusten arviointi. Se tietysti ilahduttaa ja samalla korottaa rimaa meille kaikille alan toimijoille. Hieman kärjistäen voisi sanoa, että nettiostamisen tulevaisuus on nuorisolta hyväksynnän saavissa vihreissä verkkokaupoissa, Postin vastuullisuusjohtaja Noomi Jägerhorn sanoo.

Posti raportoi tutkimuksen tuloksia tiedotteessa.

Tutkimuksen tiedonkeruun toteutti Kantar TNS web-kyselynä kesäkuussa 2021. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 18–79-vuotiaat verkko-ostajat Suomessa, Ruotsissa ja Baltiassa. Tutkimuksessa vastaajien kokonaismäärä oli 2098 henkilöä Suomessa, 1231 henkilöä Ruotsissa, 564 henkilöä Latviassa, 516 henkilöä Virossa ja 513 henkilöä Liettuassa.