Lännessä hiljaisempaa.
Maksupalveluyritys Paytrailin tilastojen mukaan Pohjois-Suomessa ja isoissa kaupungissa tehdään suhteellisesti eniten verkko-ostoksia.
Paytrail yhdisti omaa anonymisoitua maksudataa tilastokeskuksen väkilukutietoon ja selvitti alueellista maksukäyttäytymistä sekä alueellisia eroja verkko-ostamisessa.
Tuloksissa selvisi, että aktiivisimmat verkkoshoppailun alueet löytyvät Pohjois-Suomesta ja maan isoimmista kaupungeista. Tulos ei sinänsä yllättänyt, sillä tilanne on pysynyt suurin piirtein samana viimeisen kolmen vuoden ajan.
Rannikolta Ruotsiin?
Samassa raportissa ilmeni ehkä hieman yllättävästi, että rannikkoseudulla verkko-ostaminen on miltei puolet hiljaisempaa kuin Suomessa keskimäärin. Syyksi arviodaan, että rannikkoseudulla ostokset saattavat suuntautua muuta Suomea useammin esimerkiksi ruotsalaisiin verkkokauppoihin, joissa ruotsinkieliset suomalaiset saavat palvelua omalla ensisijaisella kielellään.
Paytailin datan mukaan näyttäisi siltä, että väkilukuun suhteutettuna verkko-ostaminen kasvaa kovinta vauhtia kasvukeskuksissa, kuten Helsingissä, Turussa, Tampereella, Lahdessa, Porissa ja Oulussa.
Lue Paytailin tutkimus tästä.