Palkitsee työntekijät kahdella palkallisella vapaapäivällä

”Työntekijät ovat venyneet erinomaisiin suorituksiin myös koronapandemian tuomien haasteiden aikana.”

Matkahuoltolaiset ovat venyneet poikkeuksellisesti koronavuoden aikana. Pandemia on tuonut joustavuutta ja nopeaa reagointia vaativia tilanteita työssä, mutta kulunut vuosi on varmasti ollut jokaiselle tavalla tai toisella haastava myös henkilökohtaisella tasolla. Idea palkitsemiseen tuli henkilöstöltä ja tartuimme siihen, koska halusimme osoittaa miten paljon arvostamme Matkahuollon henkilöstöä ja miten kiitollisia olemme työntekijöiden sitoutumisesta, Matkahuollon toimitusjohtaja Janne Jakola sanoo tiedotteessa.

Matkustaminen väheni koronan aikana, mikä ei kuitenkaan vähentänyt työn määrää, sillä samalla pakettipalvelut kasvoivat ja verkkokauppapakettien määrässä oli suotuisa kasvu.

Ilmoitus

Olen todella iloinen tästä päätöksestä ja henkilöstön puolesta voin sanoa, että työntekijät arvostavat tätä huomionosoitusta todella paljon. Se osoittaa hyvin, miten tärkeänä Matkahuolto pitää henkilöstön merkitystä, Matkahuollon pääluottamusmies Dan Lindblom toteaa.

Matkahuolto on menestynyt monilla mittareilla useissa tutkimuksissa.

Olemme toimialan kärkeä ja kiitos tästä kuuluu erityisesti henkilöstöllemme, Janne Jakola sanoo.