”Nyt kaikki tuotteet lähetetään Suomesta”

Korona lisäsi kysyntää – muuttaan isompiin tiloihin.

Terveystuotteiden verkkokauppa Apomera.fi laajentaa toimintaansa ja muuttaa lähipäivinä isompiin tiloihin. Yhtiö kertoo samalla siirtäneensä kaikki varastotoimintansa Suomeen, mikä nopeuttaa ja parantaa toimintaa. Kaikki tilaukset lähetetään siis jatkossa kotimaasta.

Verkkokauppias kertoo, että pandemia kasvatti onlinemyyntiä niin, että he laajentavat toimintaansa. Pandemian aikana monien tuotteiden, kuten kasvomaskien, käsidesien ja muiden hygienitatuotteiden kysyntä on kasvanut. Kysynnän kasvu on näkynyt heidän mukaansa myös muissa helposti tilattavissa tuotteissa, kuten vitamiineissa, ihonhoitotuotteissa ja suunhoitotuotteissa.

Ilmoitus

Koronapandemian johdosto verkkokauppamyynti on ollut kasvussa. Lisääntyneen kysynnän johdosta olemme päättäneet muuttaa suurempaan toimitilaan, jotta pystymme reagoimaan kasvaneeseen kysyntään. Uskomme tämän olevan oikea siirto meille ja odotamme innolla mitä tulevaisuus tuo apomera.fi:lle, toimitusjohtaja Pekka Ketonen sanoo yhtiön tiedotteessa.