Norjan XXL jäi kiinni hintojen vääristelystä – tunnustaa tällaista tapahtuneen

”Ehdotus tuli useimmiten johtokokouksissa.”

 

Ilmoitus

Urheiluketju XXL on muunnellut myyntilukujaan Norjassa voidakseen ilmoittaa suuremmat alennukset kuin mitä ne todellisuudessa olivat. Ketjun neljä entistä työntekijää on kertonut tämän norjalaiselle uutissivustolle E24. Yrityksen toimitusjohtaja Øivind Tidemandsen on niin ikään vahvistanut asian Dagens Näringsliv-lehdelle.

- He huijasivat usein, erityisesti suurempien ja kalliimpien tuotteiden kanssa, jotka olivat vaikeampia myydä, neljä vuotta oslolaisessa XXL-liikkeessä myyntipäällikkönä toiminut Christian Sandmo Olsen sanoo E24-sivustolle.

Christian ei kuitenkaan ole ainoa, joka on sanonut sanansa. Hän on yksi neljästä entisestä myyntijohtajasta, jotka ovat kertoneet systemaattisesta vääristelystä.

 

Työntekijät tekivät ostot

Norjan lain mukaan tuotetta on myytävä tietty määrä ennen kuin sen voi laittaa alennukseen tai sille voi asettaa halvemman hinnan.

Lain vaatiman asetuksen XXL on kiertänyt näiden tietojen mukaan niin, että työntekijät itse ostivat tuotteet ennen kuin ne laitettiin alennukseen ja palauttivat ne, kun alennus oli alkamassa. Tuolloin asia saatiin näyttämään siltä kuin liike olisi myynyt enemmän tuotteita kuin mitä he todellisuudessa olivat myyneet.

- Aloite tehtiin usein johtokokouksessa tuotepäällikön ja eri osastojen päälliköiden välillä. Siellä kävimme läpi seuraavan viikon asiakaslehden. Silloin saattoi käydä niin, että tavaratalon päällikkö tai osastopäällikkö oli saanut kuulla XXL:n sisäänosto-osastolta, että oli tärkeää nähdä, että olimme myyneet joitakin tiettyjä tavaroita. Usein saamassamme DM-kirjeessä luki, että “tästä on voitava dokumentoida yksi myynti jokaisessa tavaratalossa”. Sen jälkeen tehtiin päätös, että liikkeenjohtaja tai joku myyntipäälliköistä teki näin, Christian kertoo.

 

Ilmoitus

 

“Tyypillistä”

Kolme muuta lähdettä ovat valinneet olla anonyymejä. Yksi heistä kertoo olleensa mukana hintojen väärentelyssä viidestä kuuteen kertaan vuodessa omalla osastollaan.

- Tätä tehtiin tavallisesti suurten ja painavien tuotteiden, kuten juoksulaitteiden, kohdalla. Tavaratalon päällikkö hyväksyi tämän ja sen jälkeen osastopäälliköt ja kokopäivätyöntekijät hoitivat hinnan vääristelyn, entinen työntekijä kertoo.

Toinen henkilöistä kertoo E24-uutissivustolle, että hintojen muuntelusta puhuttiin alueellisissa kokouksissa, joissa eri XXL-tavaratalojen myyntivastaavat muun muassa suunnittelivat strategioita.

Lähteen mukaan oli normaali rutiini, että Norjan myyntipäälliköt antoivat yleiskatsauksen tuotteista, joita myytiin eri tavarataloissa ennen seuraavan viikon tarjouksia.

- Tavaratalot, joissa ei myyty tarpeeksi monta kappaletta tiettyä tuotetta joutuivat tekemään vääriä tilauksia, hän kertoo.

 

 

”Surullista ja turhauttavaa”

Kun norjalainen uutissivusto esitteli tietonsa XXL:n Norjan päällikölle Anders Kjellénille hän vastasi sähköpostissa E24:n tietolähteiden olevan uusia hänelle ja yrityksen muulle johdolle.

Samana päivänä yrityksen toimitusjohtaja Øivind Tidemandsen kuitenkin vahvisti tiedot norjalaiselle DN:lle.

- Ei ole epäilystäkään, että tämä on tapahtunut. Ei ole niin, että neljä henkilöä ei puhuisi totta. On surullista ja turhauttavaa, että tällaisia keinoja on käytetty maaliin pääsemiseksi. On olemassa voittamisen kulttuuri, jonka vuoksi on kuitenkin kadonnut kontrolli, Øivind Tidemandsen sanoo.

Yrityksen toimitusjohtaja sanoo, että asiasta on meneillään tutkinta, mutta on epäselvää ketkä ovat olleet osallisia tähän.

- Haluan todella pyytää anteeksi työntekijöiltämme, jotka suoraan tai epäsuorasti, ovat olleet pakotettuja tekemään jotain moraalitonta. Ja pyydän luonnollisestikin anteeksi asiakkailtamme.