Norja: 30 000 työpaikkaa vaarassa

Myynti romahtanut vuoden 2006 tasolle.

Niin kenkä- kuin muotiala on ollut polvillaan pandemian aikana. Näin myös länsinaapurissa Norjassa, jossa kriisi on tosiasia. Vaateala Norjassa on vajonnut vuoden 2006 tasolle liikevaihdolta, kun vaateliikkeiden myynti laski 10,2 prosenttia vuonna 2020. Asiasta raportoi alan organisaatio Virke.

Vaateala on saanut ottaa aivan liian ison tällin. Ja sulkemisten vuoksi myymälät ovat saaneet maksaa viulut, kun he ovat joutuneet laittamaan laput luukulle lyhyellä varoitusajalla, Bror Willian Stende, Virken Faghandel vastaava sanoo.

Ilmoitus

Sulkemisilla on siis ollut valtavat vaikutukset vaatekauppiaille, jotka eivät ole pelkästään menettäneet tuloja, vaan myös kiinteitä tuloja, jotka eivät häviä. Eikä tässä kaikki, kilpailu ulkomaisten toimijoiden kanssa on kova.

Ala kokee, että kilpailu ulkomaisten verkkokauppojen kanssa on kohtuuton. Ongelma on pahentunut pandemian aikana. Ulkomaisilla verkkokaupoilla ei voi olla tulliton pääsy norjalaisiin kuluttajiin - silloin miltei 30 000 työpaikkaa on uhattuna. Siihen meillä ei ole varaa.

Nyt he vaativat vahvistettuja toimenpiteitä, jotta kauppiaat selviäisivät ja työpaikat pysyisivät.

Myymälät ovat täynnä tavaroita, joita ne eivät ole saaneet koskaan myydä. Me oletamme, että vähittäiskaupoille on oltava mahdollista hakea kunnan tukisysteemiä kompensoidakseen menetetyn varaston ja kausituotteiden pienentyneen arvon, Bror William Stende sanoo.