Näin Pricerunner aikoo murskata Googlen: ”Todella pelottavaa”

Pricerunnerin toimitusjohtaja on valmiina monivuotiseen ja kalliiseen juridiseen kiistaan.

Pricerunner kääntyi kirjaimellisesti Googlea vastaan, kun he nostivat kanteen hakujättiläistä kohtaan ​​maanantaiaamuna vaatien 22 miljardia kruunua. Google vastasi happamana, että Pricerunner olisi saanut parempia tuloksia, jos he olisivat käyttäneet Googlen palveluita, ja totesi, että Pricerunnerin tuleva omistaja Klarna käyttää niitä jo.

Odotettavissa on vuosien mittainen taistelu Patentti- ja markkinointituomioistuimessa. Kyseessä on huikeat rahasummat. Vaaditut 22 miljardia saattaa kasvaa roimasti taistelun kuluessa. 

Ilmoitus

Luku saattaa kuulostaa erittäin suurelta, mutta kyseessä on kattava haaste, joka ulottuu 14 vuoden taakse ja sisältää Ruotsin, Tanskan ja Iso-Britannian. Silloin se ei enää ole niin suuri summa. Se perustuu Euroopan johtavien asiantuntijoiden laskelmiin. Se on laaja matemaattinen suoritus, joka kulkee suoraan ylös ja alas, eikä sitä ole syytä kyseenalaistaa. Summa voi olla myös huomattavasti suurempi. Meillä oli nyt kolme maata, mutta olemme toimineet useammissa maissa kauden aikana, Pricerunnerin toimitusjohtaja Mikael Lindahl kertoo Ehandelille.

Tähän tulee lisäksi korko siitä päivästä, kun haaste on rekisteröity. Se on kahdeksan prosenttia vuodessa ja prosessi voi viedä vuosia, joten päälle voi tulla useita miljardeja.

Google kertoo Ehandelille, että odottavat pääsevänsä puolustamaan asiaansa tuomioistuimessa ja siihen heillä on luonnollisestikin myös varaa. Pricerunnerille kyseessä saattaa sitä vastoin olla kallis paukku, mikä riippuu pitkälti monista, sisäisistä rahoittajista.

Ruotsissa tämä on melko epätavallinen ilmiö, mutta se on yleisempi Euroopassa. "Oikeudenkäyntirahasto", eräänlainen pääomarahasto, joka sijoittaa oikeudellisiin riita-asioihin. Tässä tapauksessa Nivalion. Heillä on paljon lakiasiantuntijoita, jotka ovat tarkastelleet tapausta, ja heidän arvionsa on, että he voivat sijoittaa satoja miljoonia useina vuosina vastineeksi siitä, että he saavat osuuden, kun voimme voittaa. Meille on turvaa, että muutkin kuin me itse uskomme tähän, jopa johtavat asiantuntijat, Mikael Lindahl sanoo.

Milloin tämä työ on aloitettu? Se ei ole luonnollisestikaan tapahtunut yhdessä yössä?

Tämä on todellakin David vastaan Goliat ja ainoa tapa voittaa tällaista jättiläistä vastaan on olla todella varautunut. Olemme tehneet töitä tämän kanssa pitkään. Tuomio EU-komissiolta tuli 2017 ja jo sitä ennen olemme olleet laajalti tietoisia, että tämä on ollut ongelma. Olemme pysyttäytyneet sivussa pitkään ja meillä on Euroopan parhaat juristit puolellamme, parhaimmat asiantuntijat, jotka ovat laskeneet korvauksen hinnan ja meillä on rahoitus monivuotiseen taistoon.

Tiesikö Klarna tästä, kun he laittoivat tarjouksen Pricerunnersista?

Se sisältyi due diligence -aineistoon, joten he ovat tienneet, että olemme työstäneet tätä ja he ovat positiivisia.

Ilmoitus

Klarna käyttää Googlen palveluita, miten tämä menee yksiin?

Klarna ei ole omistajamme vielä, vahvistusta ei ole tullut vielä, joten en voi kommentoida tätä asiaa. Mutta mitä Google tarkoittaa on, että vertailuostaminen, siis jälleenmyyjäilmoitustilat, niitä voi kuka tahansa käyttää ja pistää rahaa Googlen taskuun, jos niin haluaa.

 

”Todella pelottavaa”

Eli mitä vastaan Pricerunner nyt tarkalleen ottaen kääntyy? Tässä tapauksessa on suuremmilta osin kysymys EU-komission tuomiosta, jossa he ovat tulleet siihen tulokseen, että Google siirtää relevantteja hakutuloksia alemmas, niin manuaalisesti kuin algoritmien avulla. Tämä sen vuoksi, että heidän omat tuotteensa olisivat kaikkein ensimmäisenä. Ja sen jälkeen, kun Google sai pienen huomautuksen olkapäälleen EU:lta, se on Pricerunnerin mukaan vain jatkanut asemansa väärinkäyttöä, EU-komission huomautuksista huolimatta.

On todella pelottavaa, että EU-komissio ei tuomioistakaan huolimatta voi pysäyttää heitä. Jos saamme valtatasapainon, että heidän ei enää tarvitse välittää, mitä EU sanoo, niin se on todella pelottavaa.

Samanaikaisesti teillä on todennäköisesti pian uusi omistaja, Klarna, jolla on suuria markkinaosuuksia maksumarkkinoilla verkkokaupassa. Eikö ole luonnollista, että isot tech-yhtiöt, jotka ovat rakentaneet omat alustansa, eivät halua muiden syövän heidän omaa kakkuaan?

Googlella on yli 90 prosenttia kaikista hauista Euroopassa. Tämä on ihan toisen tyypin eläin. Eikä tärkeintä ole oikeastaan heidän asemansa, vaan kuinka sitä käytetään. Kun EU on todennut, että Google muuttaa manuaalisesti relevantteja hakutuloksia, on ongelmana käytös, ei koko. Mutta jos olet niin iso, ettei enää tarvitse välittää, mikä on käyttäjälle parasta, silloin asia on mennyt liian pitkälle.

Mutta karkeasti voi sanoa, että se on heidän alustansa, eikö heillä ole oikeutta markkinoida omia tuotteitaan, kuten he haluavat?

Margarethe Vestagerin työn aluksi tämä argumentti tuli esille. Mutta se vedettiin nopeasti takaisin, koska havaittiin, ettei se toimi, kun kyseessä on monopolimainen asema. Jos joku etsii yksityiskohtia toisesta maailmansodasta, tai miten pitkä Vasa-laiva oli, niin silloin luotat kaikkein relevanteinpaan hakutulokseen. Samalla tavalla luottaa siihen tulokseen, minkä haulla saat, kun kyseessä on Samsung TV:n hinta.

 

”Jonkun on käytävä taistoon”

Haaste tulee laittamaan valokiilan myös muihin tech-yrityksiin kuin Googlen, kuten Metaan (aiemmin Facebook) ja Appleen. Eikä kyseessä ole mikään yksinkertainen asia ennen kuin jättiläistä vastaan tullaan voittajana maaliin.

Mutta jonkun on käytävä taistoon. Jos kukaan ei tee mitään, mitään ei myöskään tapahdu, Mikael Lindahl sanoo.