NA-KD:n Jarno Vanhatapio kertoo miljardimatkastaan

Timantinkova liikemies Jarno Vanhatapio kertoo mietteitään, kun hän jättää toimitusjohtajan tehtävän - haluaa vaikuttaa taustalla, julkisuudessa näkyminen ei kiinnosta.

Muotijätti NA-KD, joka on muodin verkkokauppatoimija myös Suomessa, kertoi eilen, että yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Jarno Vanhatapio siirtyy toisiin tehtäviin ja hänen tilalleen astuu kovilla meriiteillä varustettu Anders Kristiansen. Vanhatapiolle tämä tarkoittaa sitä, että hän astuu pois parrasvaloista, ainakin vähäksi aikaa. Jarno Vanhatapio on pesunkestävä verkkokauppaprofiili naapurimaassa Ruotsissa ja ollut mukana perustamassa useita verkkokaupparaketteja, kuten Nelly.comin ja NA-KD:n.

Olisi ollut pahempi, jos olisin siirtynyt kokonaan syrjään enkä jäänyt yritykseen. Minulla ei tule olemaan operatiivista johtajavastuuta, vaan olen mukana niillä osastoilla, joita kutsutaan nimillä fashion counsil ja creative councin. Tämä ei ole siis ole kovin iso muutos muutoin kuin, ettei minulla enää ole johtajuutta, hän kertoo aamulla Ehandelin sisarsivuston toimittajalle.

Ilmoitus

Vanhatapio kertoo edelleen, että hänellä on reilusti energiaa jäljellä ja liiketoiminnan ytimessä työskentely antaa lisää potkua.

On energiasysäys kääriä hihat ja tehdä sitä, mikä on kaikkein primääreintä.

Vanhatapio on ollut jo aikaisemmin selvä siinä asiassa, ettei häntä kiinnosta pörssiyhtiön johtaminen. Mikä siinä kammoksuttaa?

Tämä on ylipäätään viimeinen haastattelu pitkään, pitkään aikaan. Tällainen tunne on nyt. Olen antanut haastatteluja NA-KD:n toimitusjohtajan roolissa, koska se sisältyy toimeen. On ihanaa, kun tulee tämä päivä, ettei enää kuulu tehtävääni näkyä mediassa. Monet Ruotsissa haluavat tehdä näin, olla kaikkien nähtävillä. Internet on täynnä näitä henkilöitä. Minua kiinnostaa tehdä töitä taustajoukoissa. Nyt olen ollut julkinen henkilö viimeiset kymmenen vuotta ja pörssiyhtiön toimitusjohtajan on oltava koko ajan näkyvillä. Olen enemmän kiinnostunut yritystoiminnasta, hän sanoo.

Kukaan ei voi viedä Jarno Vanhatapion ansioita yritysten rakentajana. Monet kuitenkin epäilivät, kun hän lähti kehittämään uutta menestykseen nousseen Nelly.comin jälkeen. Suuren, nopeasti liikkuvan ja kansainvälisen muotiyhtiön rakentaminen on täysin eri asia, mutta hän onnistui -  siitä ei ole epäilystäkään.

Minulla ei ollut koskaan epäilyksiä. Yrityksen rakentaminen ei ole sattumaa. Se ei ole tomaattien istuttamista ja että toivotaan sieltä kasvavan jotain kunnollista. Osaan mekanismit ja jos tekee oikein, niin sieltä kasvaa taimi. Tämä ei siis ollut mikään yllätys. Olen myös suojellut itseäni ja kerännyt paljon pääomaa. Olen lukenut, että yhteinen nimittäjä yksisarvisille on, että heillä on keskimäärin 250 miljoonaa dollaria sisäistä pääomaa. Olen tehnyt tutkimukseni erittäin hyvin.

Vanhatapio kertoo, että menestys pitäää sisällään paitsi taidot, myös henkisen asenteen.

Entä suunnitteletko nyt jotain uutta, kun NA-KD on suuri ja päässyt pitkälle?

Ilmoitus

Ensinnäkin NA-KD ei ole meidän mielestämme kovinkaan suuri. Näemme itsemme melko mitättömänä, kun katsomme numeroita maailmalla. Olemme suuria ruotsalaisesta perspektiivistä. Mutta meillä on amerikkalainen perspektiivi ja kansainvälisesti olemme edelleen pieni yhtiö. Me vertaamme itseämme H&M:iin ja Zaraan. Jos tekee näin, ei koskaan tulee tunnetta, ettei tarvitse enää mennä mihinkään.

Mutta totta kai, jos rakennat itse talon, niin opit aika paljon. Toisesta tulee vielä parempi ja kolmannesta sitäkin parempi. Yrittäjänä tunnen, että minulla on nyt resepti. Jos siis nyt rakentaisin uuden yhtiön, niin siitä tulisi parempi.

Hän ei kuitenkaan ole rakentamassa uutta, kuten se tällä hetkellä näyttää.

Silicon Valleyssa on tehty tutkimuksia ja nähty, että sarjayrittäjät aloittavat parhaiten menestyvät yrityksensä 40 ikävuoden jälkeen. Olen nyt 43 ja aloitin NA-KD:n 36-vuotiaana. Jos siis aloittaisin nyt jotain uutta, niin se olisi entistä parempi, suurempi ja tuottavampi. Ehdottomasti avitan muita tälle matkalle. Minulla on resepti tähän, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta en tee sitä enää koskaan itse, pikemminkin olen muiden taustalla.

Vanhatapio kertoo edelleen, että mukavinta NA-KD -matkalla on ollut sen kansainvälisyys. Hän sanoo, ettei useat pohjoismaiset verkkokauppiaat edes ymmärrä millaiset markkinat maailmalla on.

Jarno Vanhatapio on naapurimaa Ruotsin ehdottomia verkkokauppapioneerejä ja päässyt seuraamaan alan kehitystä sekä ollut itse viemässä sitä eteenpäin. 

Vanhatapio arvioi, että tulevaisuudessa valtavat rahat tulevat siirtymään onlinelle. 

Verkkokauppa tulee menestymään paremmin kuin mitä prognoosit ennustavat ja näin on ollut jo monta vuotta, hän sanoo.

 

Jarno Vanhatapiota haastatteli Nils Lund. Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan Ehandelin sisarsivustolla.