Muotijätti NA-KD kertoi perjantaina lähettämässään julkilausumassa joutuneensa turvallisuushaverin kohteeksi kuun alkupuolella, kun yhdessä heidän servereistään havaittiin sinne kuulumatonsa liikennettä. Yhtiö lupaa, että maksutietoja, salasanoja tai henkilönumeroita ei ole valunut ulkopuolisille, koska NA-KD ei säilytä näitä tietoja palvelimellaan. Sen sijaan muita asiakastietoja, kuten nimi, osoite, sähköpostiosoite, ostohistoriikki tai puhelinnumeroita on voinut joutua ulkopuolisten käsiin.
On mahdollista, että välittömien toimenpiteidemme ansiosta tunkeiluyritys epäonnistui, mutta turvallisuussyistä olemme kuitenkin päättäneet informoida asiakkaitamme ennakoivasti, NA-KD:n Brand Director Natasha Billing kirjoittaa julkilausumassa.
Yhtiö kertoo edelleen tehneensä asiasta poliisi-ilmoituksen sekä tiedottaneensa asiaankuukuvaa tietoturvaviranomaista.
Ymmärrämme, että tällaiset haverit eivät ole sitä mitä asiakkaamme odottavat NA-KD:n kaltaiselta yritykseltä ja pahoittelemme syvästi vaivaa, jonka tilanne on voinut aiheuttaa. Asiakkaamme ja heidän henkilökohtaisten tietojen suojeleminen on suurin prioriteettimme.
Yhtiö sanoo lisäävänsä turvallisuustoimenpiteitä suojatakseen asiakkaidensa yksityisyyttä ja varmistaakseen, ettei vastaavaa tilannetta synny enää toistamiseen.
NA-KD, joka on yksi Euroopan nopeimmin kasvavista toimijoista, ei yksittele koskeeko tapaus esimerkiksi suomalaisasiakkaita.