Maskun jätti-investointi logistiikkaan valmistumassa Mäntsälään

”Kauppa käy nyt vilkkaasti myös verkkokaupassamme”



Maskun Kalustetalo Oy ottaa käyttöön uuden modernin logistiikkakeskuksen Mäntsälään joulukuussa. Yhtiön Hyvinkäällä aiemmin sijainneet keskusvarastotoiminnot siirretään uuteen logistiikkakeskukseen kevääseen 2019 mennessä.

– Perinteisten kauppaliikkeiden lisäksi kauppa käy nyt vilkkaasti myös verkkokaupassamme, joka avattiin jo neljä vuotta sitten. Kotimainen toimija, kuten Maskun Kalustetalo, voi menestyä suurten kansainvälisten jättien kanssa vain, jos meillä on vähintään yhtä tehokas logistiikka kuin heillä. Uskon, että Maskulla on nyt ykkösasema huonekalulogistiikassa Suomessa, sanoo logistiikkapäällikkö Harri Lind tiedotteessa.

Varastopinta-ala kasvaa noin 2 hehtaariin

 Maskun Kalustetalon uusi Mäntsälän logistiikkakeskus on merkittävästi Hyvinkäällä nykyisin sijaitsevaa keskusvarastoa suurempi. Varastopinta-ala kasvaa yli 7 000 neliömetrillä noin 2 hehtaariin. Lavapaikat kasvavat 11 000:sta 19 000:een paikkaan. Uusi logistiikkakeskus työllistää 40–50 logistiikka-alan ammattilaista sesongista riippuen.

– Myyntimme on viimeisten neljän vuoden aikana kasvanut, mikä edellyttää meiltä yhä tehokkaampaa tavaran- ja logistiikanhallintaa. Uusi logistiikkakeskus on yksi Maskun Kalustetalon 35-vuotisen historian merkittävimmistä investoinneista, mikä kertoo myös vahvasta uskostamme huonekalukaupan menestymiseen myös tulevaisuudessa, Maskun Kalustetalon omistaja Toivo Sukari sanoo.

Asiakasnoutopiste

Mäntsälän logistiikkakeskuksessa on useita moderneja ratkaisuja tavaran hyllyttämiseen ja keräilyyn, minkä ansiosta tavaratoimitusten nopeutta ja täsmällisyyttä pystytään entisestään asiakkaille parantamaan. Logistiikkakeskus on suunniteltu niin, että se tukee terminaalitoimintaa ja varastointia. Sen yhteyteen on sijoitettu lisäksi helposti saavutettava asiakasnoutopiste.

– Modernin logistiikkakeskuksen lisäksi olemme luoneet uusia tapoja asiakastoimituksiin. Yhä useampi asiakkaistamme haluaa kotiinsa asiakkaan tarpeisiin yksilöityjä huonekaluja. Olemme yhdessä monien kotimaisten ja ulkomaisten tavarantoimittajien kanssa luoneet tehokkaat prosessit, joiden ansiosta voimme toimittaa myös yksilöidyt tuotteet mahdollisimman nopeasti suoraan tehtaalta asiakkaan kotiin, Maskun Kalustetalon toimitusjohtaja Hanna Kuronen kertoo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pin It on Pinterest