Maailman ensimmäinen IKEA second hand-myymälä löytyy nyt Ruotsista

“Kansainvälinen innovaatioprojekti.” Pilotti on avoinna puoli vuotta.

IKEA avasi marraskuun alussa historiansa ensimmäisen IKEA second hand-myymälän Ruotsissa. Myymälä sijaitsee keski-ruotsalaisessa ReTunan kierrätysgalleriassa.

Ehandel kertoi huonekalujätin suunnitelmista jo aikaisemmin syksyllä ja heti tiedotustilaisuuden perään tai ennen kuin se oli ehtinyt edes loppua, innokkaimmat asiakkaat olivat jo tyhjän liiketilan ulkopuolella.

Ilmoitus

Nyt galleria on avannut ovensa oikeasti ja asiakkaat voivat käydä ostamassa myymälästä sinne lahjoitettuja IKEA-huonekaluja ja tavaroita. Myymälässä huonekalut saavat uuden mahdollisuuden palvella vielä jotakin. Samalla se on osa kansainvälistä innovaatioprojektia ja yhtiön tapa testata sekä kehittää kannattavaa kiertotaloudellista liiketoimintamallia.

Olen iloinen, että olemme vihdoinkin avanneet asiakkaille, IKEA Västeråsin tavaratalopäällikkö Jonas Fjäll sanoi tiedotteessa avajaisten yhteydessä marraskuun alussa.

Second hand-myymälä on kokeilu, joka tulee olemaan avoinna puoli vuotta ja sen toimintaa arvioidaan jatkuvasti.

Yhtiö kertoo, että vain viime vuoden aikana kansainvälisesti kaikkiaan 47 miljoonaa tuotetta sai uuden elämän tavaratalojen löytönurkan avulla.

 

LUE MYÖS: IKEAn #BuyBackFriday – laskurilla tehtiin yli 10 000 arviota hyvityshinnasta