Lykon verkkokauppa kasvoi 47 prosenttia – Suomen lanseeraus onnistunut

Hiustenhoitotuotteilla kova kysyntä.

Ilmoitus

Kauneudenhoitotuotteita myyvä Lyko osoittaa vahvaa kasvua vuoden toisella neljänneksellä; kasvua verkkokaupassa on lähes 50 prosenttia.

- Kasvun veturina on ollut verkkokauppamme, jossa kasvua on ollut 47 prosenttia myynnissä ja kasvua myös kävijämäärissä. Suomen verkkokauppamme on myös otettu hyvin vastaan, yrityksen tiedotteessa todetaan.

Kokonaiskasvua 21 prosenttia

Osavuosikatsauksessa todetaan, että kokonaismyynti on kasvanut 21 prosenttia toisella vuosineljänneksellä. Yhteensä kasvua tänä vuonna on kerääntynyt 23 prosenttia, kun sitä viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla oli yhteensä 14,5 prosenttia.

LUE MYÖS: Lyko saa suomalaisen verkkokaupan ja uuden automaattivaraston Ruotsissa

Vaikka myyntiluvut osoittavat kasvua, niin tulos puolen vuoden osalta painui 10,9 miljoonaa kruunua (noin 1,04 miljoonaa euroa) miinuksen puolelle, kun tappiota viime vuoden vastaavana ajankohtana kertyi 14,7 miljoonaa kruunua (noin 1,4 miljoonaa euroa).

 "Hiustehoitotuotteet vahva tuoteryhmä"

Verkkokaupan kasvun takana on yrityksen mukaan uudistettu valikoima sekä hiustenhoitotuotteet, jotka ovat olleet suosittuja asiakkaiden keskuudessa.

- Suuri kasvu selittyy hiustenhoitotuotteiden suurella kysynnällä. Myös muut tuotteet ovat kasvussa, mutta hiustenhoitotuotteet kuuluvat vahvimpaan tuoteryhmäämme, tiedotteessa sanotaan.

 

Ilmoitus