Lyko lähtee neljään uuteen maahan

Laajentumismalli on jo osoittanut menestyksekkyytensä Suomessa ja Tanskassa.

Lyko ottaa suuren loikan Eurooppaan ja panostaa neljään uuteen maahan samanaikaisesti. Markkinat, joille he suuntaavat nyt ovat Saksa, Itävalta, Alankomaat sekä Puola.

Näemme Euroopassa valtavan potentiaalin ja otamme nyt askeleen oppiaksemme, säädelläksemme toimintaamme paikallisesti, jotta voimme kasvaa samaan aikaan kun onnistumme houkuttelemaan uusia asiakkaita. Tiedämme, että näillä markkinoilla kasvaminen tulee viemään aikansa, mutta tämä luo edellytykset jatkuvalle kasvulle, Rickard Lyko, yhtiön toimitusjohtaja sanoo tiedotteessa.

Ilmoitus

Meillä on hyvä vauhti ja olemme kehittäneet menestyneen mallin kasvulle.

Laajentuminen tapahtuu viimeisen vuosineljänneksen alussa tänä vuonna. Sitä ennen Lyko siirtää kaikki paikalliset domaininsa Lyko.comille. Kauneustuotteiden myyjä aikoo niin ikään avata paikalliset konttorit Berliinissä, Amsterdamissa ja Warsovassa sekä palkkaa kaikkiaan 10 uutta työntekjää näihin toimistoihin.

Hiipivän laajentumisen malli on aiemmin osoittanut suurta menestystä Tanskassa ja Suomessa. Tulemme tarjoamaan uusilla markkinoilla koko kauneudenhoitovalikoimamme, yli 55 000 tuotetta yli 1000 eri tuotemerkiltä, Rickard Lyko sanoo.