Lindexin tulos vahvistui – verkkokauppamyynti kasvoi 66 prosenttia

Panostus digitaaliseen myyntin.

Ilmoitus

Stocmann-konserniin kuuluva Lindex on julkaistanut tuloksensa ja myyntinsä vuoden toiselta neljännekseltä sekä ensimmäiseltä kuudelta kuukaudelta ja ne osoittavat yrityksen myynnin ja kannattavuuden olevan vahvassa kasvussa. Panostus digitaaliseen myyntin on tuottanut tulosta; verkkokauppa on kasvanut hurjasti toisella neljänneksellä.

Muotialan yrityksen liikevoitto kasvoi 56 prosenttia viime vuoteen verrattuna vuoden 2018 toisen neljänneksen aikana ja kasvoi 19.6 miljoonaan euroon. Myynnin vahva kasvu ja korkeammat myyntikatteet yhdessä onnistuneen tehokkuusohjelman kanssa kasvattivat voittoja.

- Lindex on tänä vuonna toteuttanut useita muutoksia ja pyrkinyt vahvistamaan kilpailukykyään ja lisäämään kannattavuuttaan. Nämä toimet kantavat nyt hedelmää, ja vahva tulos heijastaa Lindexin erinomaista kasvua, sanoo toimitusjohtaja Susanne Ehnbåge lehdistötiedotteessa.

Menestyksekäs kevät- ja kesämallisto yhdessä inspiroivan kevätkampanjan kanssa ovat kasvattaneet myyntiä mukavasti kaikilla Lindexin markkinoilla. Kaiken kaikkiaan myynti kasvoi vuoden toisella neljänneksellä 5,4 prosenttia paikallisissa valuutoissa ja 4,5 verrattavissa olevissa myymälöissä. Myynti kasvoi ensimmäisen kuuden kuukauden aikana 1,1 prosenttia paikallisissa valuutoissa ja 0,3 verrattavissa olevissa myymälöissä.

- Olemme vahvistaneet kaupallisen muodin tarjontaamme ja erinomaiset myyntitulokset kaikilla Lindexin markkinoilla ovat todiste siitä. Verkkokauppamyyntimme kasvoi kaiken kaikkiaan 66 prosenttia toisella neljänneksellä, ja panostuksemme digitaaliseen myyntiin takaa asiakkaille entistäkin inspiroivamman ostokokemuksen. Edessämme on mielenkiintoinen syksy ja olen luottavainen sen ja tulevaisuutemme suhteen, Susanne Ehnbåge toteaa.