Lindexin toimitusjohtaja: Tämän takia jätämme Black Fridayn väliin

”Kaiken ostaminen kerralla ei ole kestävää”.

Gina Tricotin kestävyyspäällikkö Emma Garrote sanoi aikaisemmin Ehandelin sisarsivuston haastattelussa, että muotialalla fokus ei ole koskaan aikaisemmin ollut yhtä paljon kestävässä kehityksessä kuin nyt.

Kulutamme aivan liian paljon vaatteita erityisesti Euroopassa ja Ruotsissa, tästä on olemassa paljon dataa ja raportteja. Kulutamme paljon enemmän kuin tarvitsemme, hän sanoi.

Ilmoitus

Monet ostelevat myös trendien mukaan. Ja pian vaate onkin pois kuvioista. Garroten mukaan kuluttajat on opetettava ostelemaan vähemmän spontaaniostoksia. Asiakkaan on tärkeää löytää vaate, josta pitää ja että vaatteet kestävät pitkään. Muotikauppiaiden osalta tässä on vielä paljon tekemistä.

 

”Ei BF-aktiviteettejä”

Lindexin toimitusjohtaja Susanne Ehnbåge on samalla linjalla, mutta kyseessä on Black Friday. Ehandelin sisarsivusto haastatteli häntä. Kestävyyssyistä Lindexillä ei ole tänä vuonna BF-kampanjoita.

Meillä ei tule olemaan mitään kommunikaatiota koskien Black Fridayta tai muita erityisiä siihen liittyviä aktiviteettejä. Tämä on kommunikaation muoto, jota emme halua jatkaa. Kysymyksessä on kuitenkin tasapainottelu. Meillä on silti promootioita, esimerkiksi ”ota kolme, maksa kahdet”. Mutta emme panosta Black Fridayhin, Susanne Ehnbåge sanoo.

Ketjulla ei ollut viime vuonnakaan erityisiä kampanjoita tai alennuksia.

Kun kaikki paakkuuntuu yhteen päivään, se vie kohti sitä kehitystä, että kaikki ostetaan kerralla. Olemme ottaneet askeleen siihen suuntaan, ettemme panosta lyhyisiin kampanjoihin enää, toimitusjohtaja sanoo ja jatkaa:

Tässä on oltava kohtuullisuus. Ostot on harkittava tarkkaan. Mutta, kuten sanottua, meilläkin on alennuksia ja tarjoamme niitä. Emme ole kuitenkaan riippuvaisia Black Fridaysta epiteettinä.

Mikä on ostopäivien ja -viikkojen pahin ongelma?

Ilmoitus

Että kuluttajan annetaan ostaa niin paljon kerralla, se ei mene yksiin kestävyysajattelumme kanssa. Se johtaa ajattelemattomiin impulssiosoihin eikä se ole kestävää.

Susanne Ehnbåge lisää, että Lindex on yleisesti vähentänyt aletasojaan. Asiakkaat ovat tänä päivänä suuremmissa määrin valmiita hankkimaan vaatteet täyteen hintaan, jos ne ovat esimerkiksi kestävällä tavalla tuotettuja.

Tämän takia meidän ei myöskään tarvitse ostaa sisään suurempia volyymeja kuin mitä pystymme myymään. Se on myös kestävyysperspektiivi, hän sanoo.