Lindex kertoo tänään, että yhtiön kaikkien markkina-alueiden yhteinen lahjoitussumma syöpätutkimukseen ylsi tänä vuonna ennätykselliseen 1,6 miljoonaan euroon.
Olemme erittäin ylpeitä työntekijöistämme ja asiakkaistamme, jotka ovat jälleen osoittaneet tukensa Roosa nauha -kampanjalle. Pystymme lahjoittamaan ennätysmäärän tukea syöpätutkimukselle, mikä osoittaa, että yhdessä voimme vaikuttaa suuresti, toimitusjohtaja Susanne Ehnbåge sanoo.
Lindex suunnitteli kampanjaa varten oloasumalliston naisille ja lapsille. Lokakuussa sen myynnistä 10 prosenttia lahjoitettiin syöpätutkimukseen. Lindexin markkina-alueilla oli myös muita Roosa nauha-aktiviteetteja, jotka mahdollistivat osallistumisen.
Lindexin tavoitteena on naisten voimaannuttaminen ja inspiroiminen kaikkialla. Arvoketjumme on täynnä naisia ja haluamme vaikuttaa positiivisesti naisten elämään. Koska rintasyöpä koskettaa useaa meistä, on yhteistyö Roosa nauha -keräyksen kanssa Lindexille hyvin luonnollinen ja yksi tärkeimmistä kampanjoistamme, Lindexin Suomen maajohtaja Kirsi Rauhala sanoo.
Lindex on kerännyt rahaa syöpätutkimukseen jo vuodesta 2003 alkaen. Yhdessä asiakkaidensa kanssa muotiyritys on kerännyt syöpätutkimukseen vuosien varrella yhteensä 17,7 miljoonaa euroa.