Lindexiltä jälleen hyvä tulos – verkkokaupan kävijämäärä kasvanut

Yritys jatkaa positiivista kehitystään.

Ilmoitus

Muotialan yritys Lindex ilmoittaa kovasta tuloksesta. Stockmann-konserniin kuuluva Lindexin tulos oli kolmannella neljänneksellä 10,8 miljoonaa euroa, mikä on lähes kaksinkertainen viime vuoden saman aikajakson tulokseen nähden (5,5 miljoonaa euroa).

Vahva taloudellinen suoritus on yrityksen kasvaneen myynnin ja entistä suurempien marginaalien ansiota. Siihen vaikuttivat myös vuoden aikana tehdyt tehostustoimenpiteet, jotka ovat pienentäneet kuluja.

- Jatkuva positiivinen kehityksemme ja vahva kasvumme perustuvat päämäärätietoiseen lähestymistapaamme. Siirtymävaihe mallistojen välillä sujui hyvin ja saimme erinomaisen lähdön syksyyn. Sekä myymälöidemme että verkkokaupan kävijämäärä on kasvanut, sanoo toimitusjohtaja Susanne Ehnbåge tiedotteessa.

Verkkomyynti jatkui vahvana

Lindexin myynti kasvoi vuoden kolmannella neljänneksellä 3,4 prosenttia paikallisissa valuutoissa ja 2,7 prosenttia verrattavissa olevissa myymälöissä. Verkkomyynti jatkui vahvana ja kasvoi kolmannella neljänneksellä 65 prosenttia.

- Jatkamme verkkotarjontamme kehittämistä ja digitaalista kasvuamme sekä omilla kanavillamme että yhteistyössä kansainvälisten muotiverkkokauppojen kanssa. Avain menestykseemme on tapa, jolla lähestymme asiakastamme ja luomme lisäarvoa. Kestävä kehitys on tärkeä osa tätä työtä. Minulla on hyvin luottavainen olo tulevaisuutemme ja Lindexin vahvan kansainvälisen kasvun suhteen, kertoo Susanne Ehnbåge.