Lindex paransi Stockmann-konsernin tulosta

Stockmann Retail ei saavuttanut positiivista tulosta huolimatta loppuvuoden hyvästä verkkokaupan kasvusta.

Ilmoitus

Stockmann-konserni ilmoittaa, että sen oikaistu liiketulos parani 16 miljoonalla eurolla vuoteen 2017 verrattuna. Parannus johtui pääosin Lindexin onnistuneesta suunnanmuutoksesta.

-Lindex onnistui kasvattamaan markkinaosuuttaan päämarkkinoillaan ja verkkokaupan myynti kehittyi hyvin koko vuoden ajan. Lindexin oikaistu liikevoitto lähes tuplaantui myynnin kasvun, paremman myyntikatteen ja kustannussäästöjen ansiosta, toimitusjohtaja Lauri Veijalainen sanoo Stockmannin tiedotteessa.

Ilmoitus

Myynti jäi tavoitteista

Stockmann Retail ei yrityksistä huolimatta saavuttanut positiivista tulosta, vuoden 2018 myynti jäi tavoitteesta. Liiketulos heikkeni pääosin viimeisellä vuosineljänneksellä, huolimatta loppuvuoden hyvästä verkkokaupan kasvusta.

-Vuoden 2019 alussa käynnistimme hankkeen, jonka tavoitteena on konsernin kulutason alentaminen 20 miljoonalla eurolla vuoden 2019 loppuun mennessä. Suurin osa näistä toimenpiteistä kohdistuu Retail-yksikköön, Veijalainen sanoo.

Vuonna 2019 Stockmann-konserni jatkaa strategisten projektien eteenpäinviemistä, pyrkimällä turvaamaan myynnin ja parantamalla myyntikatetta.

- Lisäksi nopeutamme uudistamistoimenpiteitämme, kuten digikiihdytystämme, jonka vaikutukset tulevat näkyviksi asiakkaillemme vuoden aikana, Veijalainen sanoo.