Lidlin uuden jakelukeskuksen talotekniikkaa ohjataan elinkaari- ja energiatavoitteiden mukaan

Hiilidioksidipäästöjä vähennetään lähes 40 prosenttia ja energiakulutusta 50 prosenttia.

Ilmoitus

Järvenpäähän valmistui loppusyksystä Lidlin kolmas jakelukeskus, jonka kautta kulkee vuodenvaihteen jälkeen päivittäin noin 100 rekka-autollista tuotteita ympäri eteläistä Suomea. Swecon asiantuntijat ovat vastanneet kohteen monimuotoisesta sähkö-, LVI-, sprinkleri- ja rakennusautomaatiosuunnittelusta sekä rakennesuunnittelusta.

Energiaoptimointi ja kiertotalous näkyvät kaikkialla yli kuuden hehtaarin kokoisessa jakelukeskuksessa. Hiilidioksidipäästöjä vähennetään lähes 40 prosenttia ja energiakulutusta 50 prosenttia. Pakkausmateriaalit lajitellaan omassa kierrätyskeskuksessa. Valtavissa tiloissa on huomioitu myös viihtyminen. Varastojen 18-metrisiltä seiniltä löytyy neljä upeaa muraalia, toimistotiloista kaksi.

Ei olekaan ihme, että myös taloteknisen suunnittelun lähtökohdat olivat jakelukeskuksessa poikkeukselliset. Hanke aloitettiin energia- ja elinkaarisuunnittelulla, ja taloteknisten järjestelmien suunnittelussa keskityttiin elinkaaritavoitteiden saavuttamiseen.

- Poikkeuksellinen suunnitteluprosessi vaati tiivistä yhteistyötä, mutta prosessi toimi vaativassa kohteessa hyvin. Olemme saavuttaneet kohteen kunnianhimoiset elinkaari- ja energiatavoitteet, ja kaikkien taloteknisten järjestelmien yhteensovitus ja ohjaus rakennusautomaatiolla on sujunut suunnitelmien mukaan, kertoo Lidlin projektipäällikkö Kalle Hintikka tiedotteessa.

Rakennusautomaatiolla poikkeuksellisen suuri rooli

Energiasäästöihin päästään vain älykkäällä talotekniikalla ja sen automaattiohjauksella, ja siksi rakennusautomaation osuus on ollut jakelukeskuksessa poikkeuksellisen suuri. Ohjausratkaisu on laajuudeltaan ainutlaatuinen Suomessa.

- Olemme hakeneet tavallisesta poikkeavia vaihtoehtoja, joilla esimerkiksi LVI- ja sähköjärjestelmiä voidaan ohjata osana kaksisuuntaista energiakauppaa ja kysyntäjoustoa. Energiatehokkuutta on haettu myös laitevalinnoilla, kertoo Swecon rakennusautomaation asiantuntija Mikko Vanhakarhu tiedotteessa.

Vaikka rakennusautomaatio on pieni osa investoinnin kokonaiskustannuksia, sen virheettömällä toiminnalla vaikutetaan merkittävästi kiinteistön elinkaarikustannuksiin. Lidlissä panostettiinkin automaation oikeellisuuteen, käyttöönottoon ja valvontaan hankkeen kaikissa vaiheissa.

Ilmoitus

- Olimme mukana poikkeuksellisen laajasti aina hankesuunnittelusta käyttöönottoon varmistamassa, että kaikki tekniset järjestelmät sopivat yhteen. Lisäksi koordinoimme toiminta- ja yhteiskäyttökokeita, Vanhakarhu sanoo.

Valaistuksenohjauksella säästetään energiaa jopa 45 %

Swecon sähkösuunnittelijat vastasivat jakelukeskuksen sähkö-, tele- ja turvasuunnittelusta sekä kohteen 1600 aurinkopaneelin sähköliitännöistä. Tiukat energiatavoitteet saavutettiin LED-valojen ja modernin valaistuksenohjauksen ansiosta.

- Valoisuusanturit himmentävät valotason automaattisesti sopivaksi päivänvalon mukaan, ja liikeantureilla säädetään ulkovalojen, toimistojen ja varastotilojen valaistusta niin, että yöaikaan valot himmenevät ja syttyvät vain, kun tiloissa oleskellaan, kertoo tiedotteessa Swecon sähkösuunnittelun projektijohtaja Jyrki Kokko.

Verrattuna perinteiseen valaistusjärjestelmään energiaa arvioidaan säästyvän noin 45 prosenttia.

- Jakelukeskuksen sähkönkäyttö on suunniteltu joustavaksi. Akuston ja varavoimakoneiden avulla kohde voi osallistua kysyntäjoustoon ja syöttää ylimääräistä sähköä verkkoon. Pääsääntöisesti tarkoitus on kuitenkin rajoittaa verkosta otettavaa sähköä, Kokko kertoo.

LVI-järjestelmillä hallitaan kylmätilojen olosuhteita

Jakelukeskus on monimuotoinen kokonaisuus, johon kuuluu kuivavarastoja, toimistoja, kylmä- ja pakkashuoneita, 150 trukin lataushuone, kahden eri lämpötilan hedelmä- ja vihannesvarastoja sekä erikseen suojattu osasto kemikaaleille. Kylmätiloja on yli kolmannes, 20 000 neliömetriä.

- LVI-suunnittelu oli poikkeuksellisen monimuotoista, ja yksi suurimmista haasteita syntyi puhtaasti jakelukeskuksen koosta. Noin 10 jalkapallokentän suuruisen tilan valtavuutta ei voi hahmottaa suunnittelupöydän äärestä, korostaa Swecon LVI-projektipäällikkö Mikko Hiltunen.

LVI-suunnittelussa Lidlin yleisiä suunnitteluohjeita ja Saksassa tehtyä konseptia sovellettiin Suomen olosuhteisiin.'

- Lisäksi huomioimme kohteelle haetun BREEAM-luokituksen vaatimukset muun muassa lämmöntalteenotossa, vesikalusteiden virtaamissa ja ilmamäärissä.

Jakelukeskuksessa on mahdollista käyttää vesikiertoisen lattialämmityksen lisäksi kaksisuuntaista kaukolämpöä.

- Pakkas- ja kylmätilojen jäähdytyksessä syntyy paljon lauhdelämpöä, joka voidaan hyödyntää joko jakelukeskuksen lämmityksessä tai jakaa Fortumin kaukolämpöverkkoon järvenpääläisten käyttöön. Ylimääräisellä energialla lämpenee esimerkiksi 500 omakotitalon käyttövesi, Hiltunen sanoo.

Sama suunnittelutiimi jatkaa jakelukeskuksen laajennuksessa

Swecolla ja Lidlillä on takana pitkä yhteistyöhistoria, joka jatkuu myös tulevaisuudessa.

- Swecolla on kokemusta vastaavista jakelukeskuskohteistamme ja ison organisaation resurssit viedä suunnittelu läpi nopeassa aikataulussa. Sweco pystyy myös vastaamaan tietomallinnusvaatimuksiamme. Yhteistyömme jatkuukin saumattomasti myös jakelukeskuksen laajennuksessa, joka käynnistyy vuodenvaihteessa, Hintikka sanoo.