LähiTapiolan kysely: Joulu on kallein pyhä

Lähes joka kymmenes kuluttaa jouluun yli tuhat euroa.

LähiTapiola teetti Arjen katsaus-kyselyn, minkä mukaan joulu on suomalaistalouksien kallein pyhä ja siihen panostetaan selvästi eniten rahaa.

Eroja kuitenkin löytyy, sillä käytettävä raha vaihtelee suuresti taloudellisen aseman mukaan.

Ilmoitus

Kyselyyn vastasi 1120 suomalaista, joista puolet kertoi laittavansa jouluun maksimissaan 400 euroa. Keskivertosuomalaisen palkasta jouluun käytettävä summa on reilut kymmenen prosenttia. Verojen jälkeisestä palkasta osuus on vieläkin suurempi, LähiTapiolan tutkimuksesta ilmenee.

 

Yli 1000 euroa

Kahdeksan prosenttia, siis miltei joka kymmenes, käyttää jouluun yli 1000 euroa. Suurituloisilla – yli 85 000 euroa vuodessa - sen luokan joulubudjetti on tavallisempi. Tästä tuloluokasta useampi kuin joka viides kertoi laittavansa joulun yli tuhat euroa.

Lapsiperheissä joulu on ehkä odotetusti lapsettomia perheitä kalliimpi pyhä.

45 prosentilla vastanneista, vähintään kahden lapsen perheissä, joulun budjetti on yli 400 euroa. Tässä vastaajaryhmässä oli eniten myös niitä, jotka eivät osanneet tarkkaan kertoa budjettinsa kokoa.

Lapsettomista pariskunnista yli puolet kertoi käyttävänsä jouluun maksimissaan 400 euroa.

- Joulubudjetti on keskimäärin 460 euroa kotitaloutta kohti. Lapsiperheiden joululisä lapsettomiin verrattuna on noin 130 euroa (eli lapsettomilla 420 euroa ja lapsiperheillä 550 euroa) ja luonnollisesti sitä suurempi mitä isompi perhe, LähiTapiolan yksityistalouden ekonomisti Hannu Nummiaro sanoo.

- Joulumenot ovat sekalainen kokoelma välttämättömistä arkimenoista, tarpeellisista isommista hankinnoista, jouluperinteistä, lomailusta ja ylellisyydestä. Erinomaisesti toimeentulevilla joulubudjetti on keskimäärin nelinkertainen suhteessa kotitalouksiin, jotka arjessaan joutuvat jatkuvasti tinkimään, hän jatkaa.

Ilmoitus

 

Joululahjat supermarketista

Arjen katsaus-kyselyn mukaan yleisin lahjojen hankintapaikka ei kuitenkaan ole verkkokauppa vaan supermarket. Supermarketin tekee helpoksi se, että samalla voi hakea kotiin joulun ruuat ja muut tarvittavat asiat.

Verkkokaupasta lahjoja hankitaan erityisesti lapsiperheissä ja verkkokaupasta ostaminen on supermarketin jälkeen toiseksi tavallisinta.

Myös erikoisliikkeistä käydään ostamassa lahjoja, mutta vähemmän kuin verkkokaupoista.

19 prosenttia kyselyyn osallistuneista ei anna laisinkaan joululahjoja.

- Korut ja kirjat ovat joulun kestosuosikkeja, niissä joulu tuo vuoteen ikään kuin kolmannentoista myyntikuukauden. Digi, lelut ja kukat tuovat noin puoli kuukautta lisämyyntiä, Nummiaro sanoo.

- Materian sijasta voi miettiä myös taitolahjaa. Taloustaidot opitaan parhaiten lähipiiristä ja käytännön kautta pienestä pitäen. Esimerkiksi rahastoilla voi herätellä mielenkiintoa ja jakaa säästämisen perustaitoja.

Kyselyyn vastasi 1120 iältään 15-74-vuotiasta suomalaista ja se toteutettiin joulukuussa. LähiTapiola esitteli tutkimuksen tuloksia tänään lähetetyssä tiedotteessa.