Kuuma kesä ei haitannut Kumiukon myyntiä – kondomikauppa kasvoi 30 prosenttia

Facebookin säännöt kummastuttavat.



Kesäkuussa kerroimme närpiöläisten veljesten kondomikaupasta verkossa, joka muutamassa vuodessa oli kasvanut Suomen suurimmaksi alallaan. Kumiukko.fi:n myynti on perinteisesti kasvanut kesäisin ja joulun alla, eikä tämäkään kesä tuottanut poikkeusta tuohon sääntöön.

Toimitusjohtaja Magnus Westerlund kertoo, että myynti kasvoi – kuumasta kesästä huolimatta – noin 30 prosenttia verrattuna viime vuoteen. Viime vuonna Kumiukko.fi myi verkkokaupan kautta 350 000 kondomia ja liikevaihto nousi 370 000 euroon.

– Kun lämpö nousee kesällä, niin moni asiakas siirtyy käyttämään kännykkää tilauksissaan. Olemme tehneet kovasti työtä sen eteen, että verkkokaupassamme on helppo tehdä tilauksia myös mobiililaitteilla, ja huomaamme että työ on tuottanut tulosta. On meidän vastuullamme, että asiakkaat löytävät nopeasti oikeat tuotteet ja että kaupanteko on esteetöntä, Westerlund sanoo.

Panostusta liukuvoiteisiin

Kumiukon valikoimassa on tällä hetkellä 300 erilaista kondomia ja kuukausittain uusia tuotteita tulee noin 15. Westerlund kertoo, että yritys tulee nyt enemmän panostamaan liukuvoiteisiin, jotka aikaisemmin olivat lisämyyntituotteita.

– Olemme uudelleen arvioineet liukuvoiteiden asemaa valikoimassamme. Liukuvoiteista tulee nyt tasavertaisia kondomien kanssa ja tulemme laajentamaan valikoimaa uusilla liukuvoidemerkeillä, Westerlund kertoo.

Facebookin robotit väärässä

Kumiukko.fi tähtää edelleen kasvuun, mutta tällä hetkellä Facebookin ilmoitussäännöt pistävät keppejä rattaisiin laajamittaisille ilmoituskampanjoille. Westerlund kertoo, että Facebook on hylännyt Kumiukon ilmoituskampanjat, vaikka yritys onkin noudattanut voimassa olevia sääntöjä.

– Facebookissa saa mainostaa kondomeja, mutta ei seksileluja. Me emme myy seksileluja, mutta emme kuitenkaan saa läpi mainoksiamme.  Ongelmana näyttäisi olevan Facebookin robotit, jotka väärin perustein tunnistavat ”aikuissisällön”. Käymme parhaillaan keskustelua Facebookin kanssa, ratkaistaksemme ongelman, Westerlund sanoo.

Veljekset Magnus ja Mathias Westerlund pystyttivät elokuun alussa erikoisruokavalioihin erikoistuneen nettiruokakauppan Ruokavaliot.fi, jonka tavoitteena on laajentaa jossain vaiheessa myös tuoretuotteiden pariin.

Kuinka alku on sujunut?

– Ruokavaliot.fi on ollut pystyssä vajaan kuukauden ja kaikki on toistaiseksi sujunut odotusten mukaisesti. Alussa oli pienempiä teknisiä ongelmia, jotka saimme ratkaistua yhdessä palveluntarjoajan kanssa. Tilauksia on alkanut tippumaan ja konseptimme on saanut kiitosta somessa. Nyt fokuksessa on valikoiman laajentaminen ja tuotteiden luokittelu. Koska panostamme erikoisruokaan on tärkeätä, että asiakas voi suodattaa oikein verkkokaupassa. Jos esimerkiksi kärsit ärtyvän suolen oireyhtymästä (IBS), niin et välttämättä halua selailla tuotteita, jotka eivät sovi sinulle. Uskomme ruoan verkkokauppaan Suomessa ja Ruokavaliot.fi:n tulevaisuuteen, Westerlund päättää.

LUE MYÖS: Terveellisemmän elämän metsästys – uusi verkkoruokakauppa auttaa matkalla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pin It on Pinterest