Kotimainen verkkokauppa kasvussa

Vaatekauppa kymmenen prosentin kasvussa.

Varhainen kesä sai ihmiset vaateostoksille ja se näkyy nyt myös kasvuluvuissa. Toukokuussa alkanut kesä käänsi muotikaupan viiden vuoden odotuksen jälkeen selkeään kasvuun.

Ilmoitus

Viime vuonna kesäsesonki jäi kahden viikon mittaiseksi, mutta nyt kauppa paistattelee hyvässä myötävireessä auringon helliessä Suomea jo toista kuukautta. Toukokuussa vaatekauppa kasvoi 10 prosenttia ja kenkäkauppa 7 prosenttia. Ketjujen ja erikoisliikkeiden myynti kasvoi 10,5 prosenttia. Markettien ja tavaratalojen muotikauppa kasvoi 9 prosenttia.

12 prosentin kasvu

Suomalaiset ovat myös löytäneet kotimaiset verkkokaupat eurooppalaisten rinnalle.

- Kotimainen verkkokauppa on kasvanut alkuvuonna 12 prosenttia. Suomalaisten verkko-ostokset eurooppalaisista verkkokaupoista kasvoivat helmikuussa 1,1 prosenttia ja tuoreempia tilastotietoja odotetaan alalla suurella mielenkiinnolla, kertoo Muoti- ja urheilukauppa TMA ry:n toimitusjohtaja Velimatti Kankaanpää tiedotteessa.

Urheilukaupat muodostavat Suomessa merkittävän osan vaatemyynnistä. Niissä vaatemyynti kasvoi tammi-toukokuussa 5 prosenttia ja välinekauppa 11 prosenttia.

Talouteen luotetaan taas

Myös taantumasta pisimpään kärsinyt naisten vaatekauppa on lähtenyt reippaaseen kasvuun.

- Suomalaisten luottamus omaan talouteen on palannut. Nyt satsataan pukeutumiseen viiden vuoden niukkuuden jälkeen, Kankaanpää iloitsee.

Kankaanpään mukaan huhti-toukokuun hyvä kehitys veti koko muotikaupan kumulatiiviseen 1,2 prosentin kasvuun.

Ilmoitus