”Koronavirus voi elää joillakin pinnoilla päiviä”

Tuoreen saksalaisraportin mukaan Koronavirus voi elää kovilla pinnoilla, ihmiskehon ulkopuolella, jopa päiviä.

Tuore tutkimus, jota ruotsalainen Ny Teknik-lehti esitteli aiemmin tänään, ei kuitenkaan kata nyt maailmalla riehuvaa virustyyppiä. Lehden haastatteleman asiantuntijan mukaan on kuitenkin todennäköistä, että se käyttäytyy tutkittujen virusten tavoin.

Raportti kokoaa yhteen 22 eri tutkimusta, joissa on seurattu eri tyyppisten Koronavirusten selviytymistä. Raportin mukaan Koronavirus on elinvoimainen myös kehon ulkopuolella. Testit on tosin tehty laboratoriossa.

Ilmoitus

Esimerkiksi Sars-Cov, joka on hyvin samantyyppinen virus kuin Sars-Cov-2, voi elää huoneenlämmössä jopa viisi päivää metallialustalla. Neljän päivän jälkeen se on edelleen aktiivinen puupinnalla ja lasilla sekä neljä-viisi päivää paperilla.

Ovenkahvat tai summerit saattaisivat olla tämän valossa mahdollisia tartuttajia.

 

Verkkokaupan paketit sitten?

Ny Teknikin haastatteleman asiantuntijan mukaan paketit, jotka rantautuvat laiva- tai lentorahtina Aasiasta, esimerkiksi Kiinasta, ovat todennäköisesti turvallisia vastaanottaa.

Laivarahti vie erittäin pitkän ajan ja lentokoneessa niin lämpötila kuin ilmanpaine todennäköisesti nitistävät mahdolliset virukset. Euroopan sisäisten rekkakuljetusten kautta virus voisi sen sijaan – ainakin teoriassa – tarttua.

Virukselle sen henkiinjäämisen kannalta oleellista on myös, miten paljon virusta alustalla on. Yksittäinen virus ei elä yhtä pitkään kuin isompi röykkiö.

Maailmalla pelkoa luova virus on siitä mielenkiintoinen, että sillä on rasvainen kuori, joten yksinkertainen ase sitä vastaan löytyy jokaisen arsenaalista: vesi ja saippua.

Maailmalaajuisesti koronavirukseen on kuollut nyt yli 3000 ihmistä ja virustartunnan on saanut kaikkiaan miltei 90 000 noin 60 eri maassa. Valtaosa tartunnoista on Kiinassa.

Ilmoitus