Koronapaniikki

Amazon poisti myynnistä väärin markkinoituja viruksentappotuotteita.

Manner-Kiinassa Koronavirus on niittänyt yli 2400 ihmishenkeä. Viikonloppuna uutisoitiin, että Italiassa on todettu jo yli 150 tautitapausta ja kolme viruksesta johtuvaa kuolemantapausta. Tauti hermostuttaa maailmalla, hidastaa postin kulkua - ja tuo markkinoille ties mitä.

Viime viikolla CNBC raportoi, että verkkokauppajätti Amazon on poistanut valikoimastaan tuotteita, joiden väitetään tappavan koronavirusta. He ovat niin ikään antaneet varoituksen myyjille, jotka yrittävät tehdä tuloja viruspaniikilla mainostamalla tuotteitaan väärin.

Ilmoitus

Kaikkia tuotteita ei kuitenkaan ole ehditty poistaa sivustolta ja hysteria on tuonut myyntiin esimerkiksi ”viruksen nitistäviä suihkeita”.

Amazon ja maailman terveysjärjestö sekä muut suuret tech-yritykset kokoustivat vastikään koronaviruksesta liikkuvaa väärää tietoa koskien.

 

Suuret vaikutukset

Koronaviruksella on eittämättä suuret vaikutukset talouteen ja teollisuuteen.

Viime viikolla esimerkiksi Financial Times raportoi, että Jaguar Land Rover kuljetti pienemmät osat matkalaukuissa Kiinasta Britanniaan. Se turvaa autojätin tuotannon hetken aikaa, mutta ongelmia saattaa olla tiedossa.

Vaikeuksista on kertonut myös Apple, joka ei ole voinut valmistaa eikä myydä puhelimia Kiinassa. Kuluva vuosineljännes yhtiössä saattaa siksi jäädä viruksen varjossa odotettua pienemmäksi.

 

Postin kulku

Suomessa Posti tiedotti viime viikolla (18.2) reitittävänsä postiliikennettä Kiinaan uudelleen Korona-viruksen aiheuttamien lentojen peruuntumisen vuoksi, mutta kuljetusyhteydet toimivat Kiinaan toistaiseksi noin kerran viikossa. Lähetyksien toimitusaikoihin kohdistuu viiveitä poikkeusaikataulujen ja -reittien johdosta.

Ilmoitus

Operaatiot Kiinassa toimisivat kuitenkin lähes normaalisti, vaikka usealla alueella jakelua on vähennetty 2-3 kertaan viikossa.

Posti toteaa samassa tiedotteessa, että kiinalaisten verkkokauppojen lähetykset tulevat Suomeen myös viiveellä. Osa lähetyksistä toimii lähes normaalisti, mutta uudelleenreititykset sekä varastopuuteet kiinalaisissa verkkokaupoissa aiheuttavat viiveitä myös Suomeen saapuvissa lähetyksissä.

Esimerkiksi naapurimaassa Ruotsissa PostNord lopetti tilapäisesti kaikki lähetykset Kiinaan. Syyt olivat kuitenkin enemmän logistiset, sillä yrityksen käyttämä lentoyhtiö on perunut kaikki lentonsa Kiinaan ja PostNord julisti niin kutsutun ”force majeure”-tilanteen.

 

Monia verkkokauppiaita ja yksityishenkilöitä huolettaa voiko virus tarttua paketista?

Vastaus: nykytiedon mukaan ei.

Epidemia-alueelta Suomeen tuoduista tai lähetetyistä tavaroista ja elintarvikkeista ei voi nykytiedon mukaan saada koronavirustartuntaa. Koronavirukset eivät tyypillisesti säily pinnoilla päiväkausia vaihtelevissa lämpötiloissa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kirjoittaa sivullaan.