”Koronan vaikutus on näkynyt kasvavana kiinnostuksena lemmikkeihin”

Kun korona sulki sisätilat, kiinnostus lemmikkeihin ja ulkoiluun lähti kasvuun.

Retkitukulle ja Koiravarusteelle vuosi on ollut erilainen, kuten kaikille meille. Ensin vähäluminen talvi, joka jätti talvivarusteet liikkeen hyllylle ja sitten korona, joka muutti ihmisten käyttäytymistä ja vauhditti retkeily- ja koiravarusteiden kysyntää huimasti.

Tänä päivänä pohjoismaiseen Open Air Group-konserniin kuuluvat, mutta itsenäisinä yrityksinä Suomessa toimivia Retkitukkua ja Koiravarustetta luotsimaan valittiin vuoden alusta uusi toimitusjohtaja, Marjo Tuomikoski.

Ilmoitus

Retkitukku sai alkunsa vuonna 2011, jolloin kolme innokasta metsästäjää Eerik ja Aleksi Koskelo sekä heidän isänsä Matti saivat idean yrityksestä. Tarkoituksena oli suunnitella, maahantuoda ja myydä sellaisia metsästystarvikkeita, joita he itse halusivat käyttää ja lähestymistapa oli asiakaslähtöinen eli kuluttajahinnat haluttiin pitää matalalla.

Sittemmin Retkitukun rooli on hiukan muuttunut, sillä metsästysvaatteiden ja -tarvikkeiden suunnittelu vei Eerikin mennessään, ja vuodenvaihteesta lähtien hän on ollut omistautunut tuotekehitykseen Alaska Brands -yrityksen tiimoilta. Yhteistyömme on toki yhä todella tiiviistä, Marjo Tuomikoski kertoo.

Maahantuonti ja tuotekehittely lähtivät Eerikin mukana ja sen jälkeen Retkitukku on keskittynyt kuluttaja-asiakkaiden palvelemiseen – niin verkossa kuin Oulun Limingantullissa sijaitsevassa kivijalkaliikkeessä.

Palvelun lähtökohta sekä verkossa että kivijalassa on yhä se rautainen asiantuntemus, näkemys ja intohimo harrastukseen, jotka yrityksen perustajia innoittivat jo vuosia sitten, tammikuun 2020 alusta ohjaksiin tarttunut Tuomikoski sanoo.

Vuodesta 1995 toiminut Koiravaruste yhdistettiin Retkitukkuun vuonna 2013. Alunperin toiminnan perustana oli oma koiranruokamerkki, Valio-koiranruoka.

Koiravaruste on aktiivisten koirien verkkokauppa ja pyrkii valikoimallaan vastaamaan aktiivisten koirien tarpeisiin. Päätuoteryhmiä ovat koiranruoka, koiratarhat ja koiratutkat. Koiravaruste täydentää hyvin metsästykseen ja ulkoiluun keskittyvän konsernin yritysjoukkoa, sillä koirat ovat olennainen osa näitä harrastuksia monen ihmisen kohdalla.

 

Korona on vauhdittanut myyntiä

Eläimillä on omat tarpeensa oli korona tai ei, joten Koiravarusteessa tauti näkyy positiivisena kehityksenä. Yhtä lailla se suosii Retkitukun myyntiä, sillä ihmiset lähtevät nyt hanakammin luontoon – ja kuten muuallakin: tavarat tilataan mielelllään kotiovelle.

Ilmoitus

Koronan vaikutus näkyy verkkokaupoissamme erityisesti koiranruoan ja ulkoilu- ja retkeilytuotteiden kasvaneena kysyntänä. Koiranruoka halutaan tilata kotiovelle toimitettuna. Myös koiratarhojen myynti on ollut kasvussa. Koronan vaikutus on näkynyt myös kasvaneena kiinnostuksena lemmikkeihin ja luonnossa liikkumiseen sekä kysynnän siirtymisenä kivijalasta verkkokauppaan, Marjo Tuomikoski toteaa.

Koronan mahdollisesti aiheuttama taloudellinen epävarmuus ei ole ainakaan vielä heijastunut kuluttajien ostokäyttäytymiseen tai tuotevalintoihin näissä kahdessa yrityksessä. Koiranruokavalikoimaa he ovat kuitenkin laajentaneet myös Retkitukun puolelle, koska sen kysyntä on lisääntynyt.

Lemmikille halutaan yhtä tarjota tuttua, laadukasta ruokaa ja varustevalinnoissa suositaan kestäviä ratkaisuja. Ihmiset viettävät nyt selkeästi aiempaa enemmän aikaa ulkona luonnossa liikkuen ja retkeillen.

Marjo Tuomikoski uskoo, että laadukkaisiin varusteisiin ollaan valmiita satsaamaan ja peruuntuneiden ulkomaanmatkojen tilalle haetaan nyt elämyksiä kotimaanmatkailusta.

Tämä trendi lienee nähtävissä koko lomakauden 2020 - ja ehkä osa matkailijoista valitsee jatkossakin lomakohteensa ensisijaisesti Suomesta, jolloin ulkoilun merkitys ja osuus vapaa-ajan vietossa kasvattaa merkitystään myös tulevaisuudessa. Tämän trendin otamme iloiten vastaan siksikin, että kasvavalla ulkoiluinnolla on varmasti positiivisia vaikutuksia kansanterveyteen ja että matkailun suuntautuminen kotimaahan kaukokohteiden sijaan on ilmastoystävällinen valinta, hän sanoo.

 

Metsästäjien maa

Retkitukku ja Koiravaruste sijaitsevat Oulussa, mutta asiakkaita löytyy ympäri Suomea. Myyntihittejä ovat metsästäjien varusteet ja luonnollisestikin kausituotteet. Itikat ja punkit vauhdittavat erilaisten karkottimien kysyntää nekin.

Juuri nyt myydyimmistä tuotteista voisi mainita esimerkiksi riistakamerat, koiratutkat ja -tarhat. Kesän vaelluksille ja retkille varustautuminen on sekin juuri nyt kuumimmillaan, mikä näkyy ulkoiluvaatteiden, -varusteiden ja esimerkiksi vaelluskenkien menekkinä. Kesän lähestyminen ja hyönteisten heräily heijastelee myös hyttys- ja punkkikarkottimien kysyntään. Jos tästä kesästä tulee yhtä ”hyvä” hyttyskesä kuin edellisestä, kyseiset tuotteet katoavat hyllyistä jälleen todella nopeasti.

Pitkäaikaiset myyntihitit ovat puolestaan niitä, jotka myyvät olosuhteista huolimatta aina. Näihin tuotteisiin lukeutuvat muun muassa Valion ja Smurren-koiranruuat sekä asekaapit.

Asekaappien myyntiä on piristänyt marraskuussa voimaan astuva uusi, aseiden säilytyksen normeja entisestään tiukentava aselaki. Retkitukun hittituotteista ei voi olla mainitsematta Alaskan ja Chevalierin metsästyspukuja, joiden myynnistä meillä on todella pitkä kokemus ja joiden suhteen koemme olevamme Suomen lippulaivakauppa, Marjo Tuomikoski kertoo.

Myynnin kehitys Suomessa on ollut tänä vuonna odotusten ja tavoitteiden mukaista sekä tasaista, vaikka maailmalla vallitseva tilanne on mikä on.

Alkuvuodesta kamppailimme hetken vähälumisen ja leudon talven kanssa, kun kunnon talven puute jarrutti sesonkituotteiden myyntiä. Esimerkiksi lumikenkäily ilman lunta ei ymmärrettävästikään ihmisiä juuri innostanut. Sehän olisi ollut vain kenkäilyä.

Huippusesonki ja metsästyskausi ovat vielä edessäpäin ja sekä Retkitukussa että Koiravarusteessa myynti käy niin verkossa kuin fyysisessä liikkeessäkin.

Myymälän aukioloaikoja jouduimme karsimaan koronakriisin iskettyä, mutta nyt ihmisten taas lähdettyä liikkeelle olemme palauttaneet myymälän aukioloajat entiselleen. Näin siksikin, että asiakkaat saapuisivat myymälään hiukan eri aikoina ja hajautetummin, kun otollisia vaihtoehtoja asioinnille on enemmän.

 

”Toiveikkaan odottavainen”

Marjo Tuomikoski kertoo edelleen, että tavoitteena tänä vuonna on kasvattaa molempien verkkokauppojen valikoimaa, vaikkakin maltillisesti ja jatkaa tasaista myynnin kasvua uusien, varsinkin ulkoilun ja retkeilyn puolelta tulevien kohderyhmien kautta. Eivätkä he aio unohtaa yhtä tärkeää ja jo olemassaolevaa asiakasryhmää eli metsästäjiä.

Tavoitteena on myös verkkokauppojen kehittely, jotta ostamisesta ja asiakaskokemuksesta, esimerkiksi oikean koon löytämisestä, tulee mahdollisimman helppoa.

Uskomme vahvasti, että pääsemme vuoden 2020 tavoitteisiimme koronasta huolimatta. Niin kauan kuin luonnossa on turvallista liikkua ja tuotantoketjut ja saatavuudet ovat kunnossa, en näe syytä miksemme päättäisi vuotta menestyksekkäästi.

Koettelemuksista huolimatta suhteellisen tuore toimitusjohtaja on ”toiveikkaan odottavainen”, kuten hän itse asian ilmaisee.

Näistä lähtökohdista (leuto talvi ja korona) huolimatta työporukkamme on jaksanut upeasti tsempata ja uskoa parempaan huomiseen, ja valtava kiitos heille siitä. Loppuvuosi voi ehkä olla etätyön ja uusien toimintamallien täyteinen, mutta varmasti ainakin antoisa ja toimelias, hän sanoo.