Digitaalisen kaupan konsulttiyhtiö Columbia Road toteutti Kantarin kanssa tutkimuksen, jonka mukaan 55 prosenttia suomalaisista on ostanut koronan saattelema jotain tuotetta netistä nyt ensimmäistä kertaa eli henkilö ei ole aikaisemmin hankkinut kyseistä tuotetta onlineostona. Verkkokauppiaalla onkin syytä hymyyn, sillä tutkimuksen valossa 73 prosenttia nyt ensimmäistä kertaa ostaneista aikoo jatkaa tarvikkeiden hankkimista netistä myös tulevaisuudessa.
Monet hankkivat nyt ensimmäiset vaatteensa netistä, sillä 19 prosenttia eli miltei joka viides ilmoitti ostaneensa vaatteita verkkokaupasta. Valtaosa tästä ryhmästä eli 89 prosenttia aikoi jatkaa vaatteiden ostoa onlinella myös sen jälkeen, kun pandemia on selätetty.
On todella merkittävää, että yli puolet suomalaisista on korona-aikana hankkinut tuotteita, joita ei ole aiemmin ostanut netistä. Vielä kiinnostavampaa on se, että heistä lähes kolme neljästä aikoo jatkaa näiden tuotteiden verkko-ostamista. Tämä on valtava – ja pysyvältä vaikuttava – harppaus suomalaiselle verkkokaupalle, Columbia Roadin Suomen liiketoimintajohtaja Eero Martela sanoo.
Huomioitavaa on myös se, että suhteellisen vakiintunut vaatteiden verkkokauppa on onnistunut hankkimaan eniten uusia ja pysyviä ostajia koronasta seuranneessa verkkomyynnin kasvussa.
Vaatteiden jälkeen eniten ensimmäistä kertaa verkkokaupasta oli hankittu ruokaa (14%), ravintolaruokaa (13%), hygienia- ja kauneustuotteita (13%) sekä elektroniikkaa (12%).
Vaatteita ja ruokaa hankittiin nyt ensimmäistä kertaa verkko-ostona lapsiperheissä. Sama ryhmä oli ostanut myös ravintolaruokaa ja tämän perusteella ravintoloiden on syytä harkita pysyvää verkkokauppaa, sillä 61 prosenttia ravintola-annoksia ostaneista aikoo jatkaa niiden ostamista onlinelta.
Kysymys kuuluu, miten verkkokauppiaat pystyvät pitämään uusista asiakkaista ja heidän uusista rutiineistaan kiinni? Tämä määrittelee suomalaisen kuluttajakäyttäytymisen tulevaisuuden, Martela pohtii.
Columbia Road kertoi tutkimustuloksista tiedotteessa aiemmin tänään.
Tutkimukseen osallistui 1051 iältään 16–64-vuotiasta suomalaista nettipaneelin muodossa viikolla 20. Virhemarginaali on 3 prosenttiyksikköä.
LUE MYÖS: Columbia Roadin liikevaihto nousi 8,9 miljoonaan euroon
Tutkimuksen tulokset sukupuolen ja iän mukaan: Koronan takia ensimmäistä kertaa verkosta ostetut tuotteet/palvelut:
Kaikki | Miehet | Naiset | 16-24 | 25-34 | 35-44 | 45-54 | 55-64 | |
Vaatteet ja asusteet | 19% | 17% | 22% | 28% | 23% | 17% | 19% | 12% |
Ruoan verkkokauppa | 14% | 13% | 15% | 11% | 24% | 15% | 10% | 7% |
Valmiit ruoka-annokset | 13% | 12% | 14% | 14% | 18% | 9% | 12% | 11% |
Hygienia-, kauneus- ja hyvinvointituotteet | 13% | 8% | 17% | 17% | 16% | 13% | 11% | 7% |
Elektroniikka | 12% | 18% | 5% | 19% | 17% | 10% | 7% | 8% |
Vapaa-aika ja harrastehyödykkeet | 11% | 13% | 9% | 12% | 13% | 12% | 9% | 7% |
Digitaaliset ja online -palvelut | 10% | 11% | 9% | 16% | 16% | 7% | 8% | 4% |
Pelit ja viihde | 9% | 13% | 5% | 22% | 13% | 9% | 2% | 3% |
Sisustus | 7% | 6% | 8% | 8% | 11% | 10% | 5% | 3% |
Lemmikkitarvikkeet | 6% | 6% | 6% | 8% | 8% | 6% | 4% | 4% |
Kotitalous | 6% | 7% | 5% | 8% | 7% | 8% | 6% | 2% |
Pankkipalvelut | 5% | 7% | 3% | 4% | 9% | 5% | 5% | 2% |
Lasten tarvikkeet | 3% | 3% | 3% | 2% | 6% | 2% | 1% | 3% |
Siivouspalvelu | 3% | 4% | 1% | 3% | 5% | 1% | 2% | 3% |
Muut | 3% | 3% | 3% | 1% | - | 5% | 3% | 6% |
(Lähde: Colmbia Road)