Kodinkoneetkin hankitaan nyt verkosta

”Poikkeuksellinen viime vuosi näkyi verkkomyynnin vahvana kasvuna yllättävissäkin tuoteryhmissä, kuten suurissa kodinkoneissa.”

Verkkokauppa.com paljasti myyntidataansa viime viikon loppupuolella ja sen mukaan myös perinteisesti myymälästä hankitut kodinkoneet klikataan nyt enenevissä määrin verkosta ja niiden myyntimäärät ovat jopa tuplaantuneet.

Verkossa tehdään selvästi yhä rohkeammin ostoksia tuotteesta riippumatta. Esimerkiksi viime vuonna jääkaappien ja kaappipakastimien verkko-ostaminen tuplaantui toissa vuodesta. Samoin mikroaaltouunien verkkomyynti lähes kolminkertaistui, Verkkokauppa.comin kaupallinen johtaja Vesa Järveläinen kertoo tiedotteessa.

Ilmoitus

Syynä netistä ostamiseen on paitsi vallitsevat olosuhteet, myös sen helppous.

Verkko mahdollistaa todellisen avaimet käteen -kokonaispalvelun. Esimerkiksi kodinkoneen saa nopeasti paikallisesta varastosta kotiin toimitettuna. Tilaukseen voi halutessaan lisätä myös asennuspalvelun sekä vanhan laitteen poisviennin ja kierrätyksen. Pienemmät tuotteet saa pikakuljetuksella kotiovelle jopa samana päivänä, Järveläinen jatkaa.

Verkkokauppa.comin mukaan kodinkoneiden kotiinkuljetus ja asennuspalveluissa näkyi roima nousu loppuvuoden aikana.

Viime vuoden heinäkuusta joulukuuhun kodinkoneiden kotiinkuljetuksissa tapahtui jopa 43 % kasvu toissa vuoteen nähden. Puolestaan asennuspalveluita tilattiin jo 25 % enemmän, Verkkokauppa.comin ostopäällikkö Pasi Syyli sanoo.

Kuluttajalle ostossa tärkeää on tuotteen käytännöllisyys ja kestävyys, minkä lisäksi ulkonäköön ja muotoiluun kiinnitetään huomiota.

Verkkokauppa.com ennustaa, ettei muutos ole vain tilapäinen ilmiö vaan isojen kodinkoneiden nettikauppa on tullut jäädäkseen.

Verkkokauppa.com kertoo samalla laajentaneensa kodinkonevalikoimaansa.

Ilmoitus