Klarnan kysely: Kolmannes suomalaisista ei halua kumppania, jonka raha-asiat ovat retuperällä

”Rahasta puhuminen kumppanin kanssa on vaikeampaa kuin terveyteen, perheeseen tai työhön liittyvistä ongelmista puhuminen.”

Maksujätti Klarna teki kyselytutkimuksen, jossa kysyttiin ”mikä on mielestäsi vaikein keskustelunaihe kumppanisi kanssa?”. Ja mikä onkaan sopivampi vastaus maksupalvelun kyselyyn kuin raha. Tutkimuksen mukaan suomalaisten mielestä rahasta puhuminen kumppanin kanssa on vaikeaa. Raha-asiat ohittivat jopa terveyteen, perheeseen ja työhön liittyvät ongelmat. Raha ei kuitenkaan ollut vaikein aihe, sillä sitäkin epämukavammaksi koettiin aiheet seksi ja parisuhteen ongelmat.

Erityisen vaikeaa rahasta puhuminen on perheissä. 32 prosenttia perheellisistä, joilla on vanhempia lapsia tunnistivat ongelmat, kun muiden vastaajien keskuudessa näin sanoi vain 19 prosenttia. Yli 60-vuotiailla vastaavaa ongelmaa on vähemmän, sillä kyselyn perusteella vain 13 prosenttia kokee rahasta puhumisen hankalaksi.

Ilmoitus

Se, että raha on yleinen ongelma-aihe parisuhteissa, on tunnettu ilmiö. Siksi monet eivät halua keskustella raha-asioista kumppaneidensa kanssa. On kuitenkin yllättävää, että rahasta on vaikeampi puhua kuin perheongelmista ja terveydestä. On selvää, että raha on arka aihe, joka piilee monen parisuhteen pinnan alla. Koska kotitalouden raha-asiat ovat tiukimmillaan juuri perheissä, raha nousee usein keskustelun aiheeksi. Tämä selittää sen, miksi erityisesti tässä ryhmässä raha koetaan ongelmalliseksi keskustelunaiheeksi, Klarnan kuluttajakäyttäytymisen asiantuntija Viveka Söderbäck kertoo tiedotteessa.

 

Ei kiitos tällaiselle kumppanille

Parisuhteen menestymisen kannalta raha-asiat on syytä pitää kunnossa. 36 prosenttia tutkimukseen vastanneista sinkuista ei nimittäin edes harkitsisi kumppania, jos tietää tämän olevan holtiton rahankäyttäjä eikä talous ole kunnossa. Erityisesti pienten lasten vanhempien mielestä raha-asioiden on syytä olla kunnossa. Näin vastasi 51 prosentia. Yli puolet ei siis hyväksyisi taloudellisesti vastuutonta kumppania.

Parisuhteessa elävistä 63 prosenttia kertoo kumppaninsa olevan säästäväinen ja 29 prosenttia sanoo elävänsä tuhlailijan kanssa. Yli 60-vuotiaista jopa 74 prosenttia kertoi elävänsä säästäväisen kumppanin kanssa ja vain 20 prosenttia sanoi kumppaninsa tuhlaavan rahaa. Eniten tuhlaillaan 30-39-vuotiaiden keskuudessa. Tästä joukosta 56 prosenttia kertoi kumppaninsa elävän säästäväisesti, kun taas 36 prosenttia ilmoitti kumppaninsa tuhlailevan. Yhtäältä Klarna julkaisi viime viikolla vastaavan kyselyn, jonka mukaan raha-asioista valehteleminen on jopa luontevaa.

Parisuhteella on paremmat mahdollisuudet menestyä, jos raha-asioista huolehditaan. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että kumppanin kanssa riitoja aiheuttavia aiheita on yksi vähemmän. Kyse ei ole siitä, että rahaa pitäisi olla paljon, vaan siitä, että varoihin suhtaudutaan järkevästi ja myös käyttäydytään sen mukaan. Erityisesti tämä pätee silloin, kun suunnitellaan yhteisiä lapsia , Söderbäck sanoo.

 

***

 

Ilmoitus

Vaikeimmat keskustelunaiheet kumppanin kanssa

  1. Seksiin liittyvät ongelmat – 26 %
  2. Parisuhdeongelmat – 19 %
  3. Rahaan liittyvät ongelmat – 19 %
  4. Terveyshuolet – 8 %
  5. Perheongelmat – 6 %
  6. Työhön liittyvät ongelmat – 3 %

(Lähde: Klarna)