Klarna suunnittelee palkkaavansa tuhat henkilöä vuodessa

Kasvattaa henkilöstövahvuutta 50 prosentilla.

Vaikka yhä uusia toimijoita ponnahtaakin pintaan verkkokauppojen ympärillä, niin Klarna pitää tiukasti kiinni paikastaan. Ainakin Ehandelsindexin mukaan, jossa Klarna on se maksuyhtiö, jota nettiostajat ylivoimaisesti eniten käyttävät. Ja kun katsoo Klarnan suunnitelmia tulevalle vuodelle, niin voi todeta, ettei Klarna ainakaan helpolla anna paikkaansa muille.

Ilmoitus

Klarna on ilmoittanut, että yhtiö suunnittelee palkkaavansa tuhat uutta henkilöä tulevan vuoden aikana. Tämä tarkoittaisi sitä, että henkilöstövahvuus yhtiössä kasvaisi 50 prosentilla. Näin kertoo Reuters.

Työllistää joka markkinalla

Reutersin mukaan Klarnalla on tällä hetkellä noin 2 000 työntekijää, jotka työskentelevät 14 eri markkinalla. Yhtiö saavutti vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä 134 miljoonan euron liikevaihdon, ja saavutti samalla ajanjaksolla 11 miljoonan euron tuloksen.

- Tulemme rekrytoimaan yrityksen joka osa-alueelle ja jokaisella markkinalla, mutta keskitymme erityisesti tekniikkaan ja tuotteisiimme, kertoo Klarnan puhemies sähköpostissaan Reutersille.