Klarna ostaa ruotsalaisen hintavertailusivuston – ”Yksi parhaista”

Maksujätti laajentaa maisemia.

Klarna ostaa kaikki osakkeet hintavertailusivusto Pricerunnerista. Hintalappu on reilut 9 miljardia kruunua. Creadesille, joka investoi sivustoon vasta aiemmin tänä vuonna, tämä tarkoittaa huimaa voittoa. He sijoittivat yhtiöön tuolloin 370 miljoonaa.

Investointi Pricerunneriin oli epätavallisen lyhyt Creadesinvestoiti, mutta samalla yksi yhtiön parhaista sen historian aikana ja reaalivoitto oli 689 miljoonaa kruunua sitten alkuperäisen investoinnin huhtikuussa, Creadesin toimitusjohtaja John Hedberg sanoo tiedotteessa.

Ilmoitus

Klarna kirjoittaa puolestaan, että hankinta tulee vahvistamaan asiakaskokemusta käyttäjille ja johtamaan ostohaluisten asiakkaiden liikennettä heidän kauppiaspartnereilleen.

Klarnalla me pyrimme jatkuvasti tekemään pankki- ja maksukokemuksen niin hyväksi kuin vain mahdollista. Annamme kuluttajille mahdollisuuden huomata tuotteen ja maksaa sillä tavalla, mikä sopii heille. Hankinta tulee vahvistamaan pankkiamme, kortti- ja maksupalveluita ja tukemaan kilpailukykyistä kansainvälistä maisemaa, Klarnan tuotepäällikkö David Fock sanoo.

Hän lisää, että tämä sementoi entisestään sitä, ettei Klarnasta ole tulossa markkinapaikka vaan vaihtoehto Googlelle, Facebookille ja Amazonille.