Kitchentime ostaa makujakauppa-verkkokaupan

Adlibris panostaa tulevaisuudessa kirjoihin.

Adlibris, joka kuuluu mediakonserni Bonnieriin, on jo aiemmin sulkenut muutamia verkkokauppojaan ja aikoo panostaa jatkossa ydintoimintaansa eli kirjoihin. Strategia saa nyt jatkoa, kun ruotsalainen Kökets favoriter ja suomalainen Makujakauppa saavat uuden omistajan. Ostaja on Kitchentime, joka aikoo nyt nostaa omaa asemaansa markkinoilla.

Haluamme olla aktiivinen toimija siinä vakauttamisessa, joka tapahtuu nyt alallamme ja ostamme mielellään lisää, Kitchentimen toimitusjohtaja ja perustaja Joel Falck kertoo ruotsalaiselle Breakitille.

Ilmoitus

Breakit kertoo, että Kitchentime on kasvattanut myyntiään koronan myötä.

Keittötarvikkeet, mikä on pääasiallinen alueemme, on tullut erittäin suosituksi koronan aikana ja ihmisillä on ollut enemmän aikaa laittaa ruokaa. Liikevaihtomme on kasvanut yli 100 prosenttia toukokuun aikana, Joel Falck kertoo.

Ruotsalaisen Kitchentimen liikevaihto romahti viime vuonna 268 miljoonasta kruunusta (2018) 202 miljoonaan kruunuun. Yhtiön tämän vuoden tavoitteet ovat uusien värväyksien vuoksi korkealla ja yhtiö tähtää nyt 300 miljoonan liikevaihtoon ja positiiviseen liiketulokseen (Editba).

Makujakauppa sekä Kökets Favoriter viime vuoden liikevaihto oli 50 miljoonaa Ruotsin kruunua.