Muoti- ja urheilukauppa ry kertoi pari päivää sitten, että muotikaupan myynti jatkoi laskua myös toukokuussa ja väheni 32 prosenttia vuoden takaisesta. Markettien ja tavaratalojen myynti laski samalla ajanjaksolla 19,6 prosenttia ja ketjuissa laskua oli 46,3 prosenttia. Urheilukaupoissa voidaan kuitenkin röyhistellä rintaa, sillä myynti kasvoi 32 prosenttia. Nyt kysytään erityisesti urheiluvälineitä ja kenkiä. Kuluttajia kiinnostaa varsinkin mailapelit, esimerkiksi tennis ja golf, jotka myyvät hyvin.
Tilanne on mahdollistanut omaehtoisen liikunnan harrastamisen, mutta ei juhlien järjestämistä, mikä näkyi varsinkin toukokuun myynnissä suoraan. Erityisesti polkupyörien myynti lähes kaksikertaistui viimevuoden toukokuusta, toimitusjohtaja Velimatti Kankaanpää Muoti- ja urheilukauppa ry:stä sanoo tiedotteessa.
Muodin verkkokaupan kasvu ei korvaa kivijalan menetyksiä
Muotikauppa fyysisissä liikkeissä hiljeni korona myötä. Samalla vaatteiden verkkokauppa yli kaksinkertaistui ja jalkineiden kolminkertaistui. Muoti- ja urheilukauppa ry sanoo tiedotteessa, että verkkokaupan suhteellinen kasvu ei kuitenkaan korvaa kivijalan menetyksiä.
Monet myymälät toimivat edelleen lyhennetyillä aukioloajoilla. Nyt kun ravintolat ovat avautuneet ja pandemian aiheuttama pelko hälvenemässä, myös kivijalka alkaa toipua. Myymälöissä odotetaan myös etätyön vähenemisen muuttavan tilannetta, Kankaanpää arvioi
Paluu entiseen arkeen ei kuitenkaan käy nopeasti.
Tyhjille käytäville ei ovia kannata avata. Kannattavuudesta joudutaan entistä tarkemmin pitämään huolta ja kuluttajien voi olla hyvä varautua siihen, ettei kaikilla ole mahdollisuutta pitää ovia auki aamusta illan viimeisiin tunteihin, Velimatti Kankaanpää sanoo.
Kesätöitä vähän
Muoti-ja urheilukauppa työllistää 56 000 suomalaista ja alan liikevaihto on 4,7 miljardia euroa vuosittain. Urheilukaupan osuus on 1,1 miljardia.
Tällä hetkellä monet muotikaupan alalla työskentelevistä on edelleen lomautettuna ja kesätöitä on tarjolla vähän.
Myynnin vähentyminen 388 miljoonalla eurolla on iso isku pienillä katteilla toimivalle muotikaupalle, jonka likviditeetti roikkuu rekeissä sesongin ohi. Jos koko talouselämälle on tarjolla 300 miljoonaa, ei tuet pitkälle auta. Lisäksi monet paljon työllistävät kaupat ovat jääneet tukien ulkopuolelle, koska kaupat ovat ulkomaisten yritysten tytäryhtiöitä. Eikö nyt tarvittaisi jokaista yritystä investoimaan tai pitämään investointinsa tuottavana Suomessa, Kankaanpää pohtii tiedotteessa.