Kauppiaiden usko tulevaisuuteen ennätysalhaalla myös naapurimaassa

Koronakriisi on saanut kauppiaiden tulevaisuudenuskon pohjamutiin myös Ruotsissa.

Svensk Handel (ruotsalainen elinkeinoelämän organisaatio) tutki kauppiaiden tulevaisuudenuskoa koronapandemian aikana huhtikuussa ja naapurimaan tulos antaa synkän kuvan. Eniten usko tulevaisuuteen on horjunut erikoisliikkeiden kohdalla, mutta pandemia ei ole ohittanut edes päivittäistavarakauppiaita tai verkkokauppiaita. Tulevaisuudenusko on romahtanut ennätyksellisen alhaiselle tasolle.

Svensk Handel kertoo Tulevaisuusindikaattorin erikoisliikkeiden kohdalla laskeneen 26,3 yksikköä maaliskuulta ja on nyt ennätysmatala, 54,4, mitä voi verrata neutraaliin tasoon 100.

Ilmoitus

Se vahvistaa miten hälyttävä tilanne on suurelle osalle kauppaa. On äärimmäisen tärkeää, että valtiolliset tukitoimenpiteet toimivat ja tavoittavat kaupan nopeasti. Koronapandemia on tilapäinen eikä se saa olla se, mikä kaataa yrityksemme, Svensk Handelin toimitusjohtaja Karin Johansson sanoo.

 

Myös päivittäistavarakauppiaiden leipä on tiukassa

Monet päivittäistavarakauppiaat ovat kertoneet mukavista myyntiluvuista kriisistä huolimatta, mutta Kauppabarometri osoittaa, että monet Ruotsin päivittäistavarakauppiaat elävät silti kovia aikoja juuri nyt.

Heillä Tulevaisuusindikaattori laski 19,1 yksikköä edelliskuusta ja on nyt 73,9. Eniten kärsivät esimerkiksi kaupunkien keskustassa olevat liikkeet, palveluliikkeet, erikoistuneet elintarvikeliikkeet sekä ruokakaupat, jotka sijaitsevat maan rajojen läheisyydessä.

Kun ihmiset pakotetaan muuttamaan elintapojaan, se iskee rajusti moniin kauppoihin. Joillekin se on merkinnyt täydellistä pysähdystä asiakasvirrassa ja myynnissä. Kauppojen säästöt vähenevät joka päivä, Johansson sanoo.

 

Myös verkkokauppiaiden usko tulevaisuuden hiipuu

Tulevaisuusindikaattori verkkokauppiaiden osalta on laskenut 3,6 yksikköä ja on nyt 101,3. Osalle verkkokauppiaista karanteeniolot ovat merkinneet lisääntyvää kasvua, mutta tämä ei koske kaikkia. Vaikka usko tulevaisuuden myyntiin on edelleen vahva, näkymät tuottavuuden kannalta ovat heikentyneet.

Epävarmasta taloudellisesta tilanteesta johtuen monet pitävät nyt kiinni rahapussistaan ja se vaikuttaa moniin verkkokauppoihin. Voimme todeta, että verkkokauppiaiden usko omaan toimintaansa on laskenut rankasti, Karin Johansson toteaa.

Ilmoitus

Erikoisliikkeiden ja päivittäistavaraliikkeiden yhteinen usko tulevaisuuteen on laskenut Tulevaisuusindikaattorissa 22,7 yksikköä edelliskuusta ja on nyt pohjalukemissa 64,2. Se on 35,8 yksikköä matalampi kuin edellisvuoden luku huhtikuussa ja alhaisin koskaan noteerattu.