Kaupanteko Amazonilla: ”Suomalaisuus on myyntiargumentti”

”Ennen juhannusta meillä tuplaantui asiakasmäärä.”

Amazon.se avattiin joitakin viikkoja sitten, mutta miten myynti on siellä on lähtenyt käyntiin? Ehandel kysyi asiaa Retime Agencyn Emilia Honkaselta, joka vastaa yhtiön Suomen ja Ruotsin asiakkaista Amazonin Ruotsin markkinapaikalla.

Vaikutelma on se, että hitaampaa mitä odotettiin, hän sanoo ja jatkaa, että tällä hetkellä myyvät parhaiten tyypilliset joululahjatuotteet.

Ilmoitus

Kauppiaiden puolelta kiinnostus on silti ollut alusta asti suurta. Honkasen mukaan Ruotsin avaaminen on tuonut lisää kiinnostusta, vaikka suurin osa asiakaista avaa edelleen ensimmäisenä Saksassa.

Ruotsi on tutumpi, mutta Saksa on suurin, hän sanoo ja kertoo, että osa kertoi halustaan lähteä Ruotsin markkinapaikalle jo ennen juhannusta, kun osa on hyppäämässä mukaan vasta ensi vuoden alussa.

Yksi syy hitaaseen starttiin ovat jo tässä vaiheessa kuuluisaksi tulleet käännökset. Emilia Honkasen mukaan myös tuotekategorioissa on ollut ensi alkuun ongelmia.

Kaikki tekstit pitää käydä läpi ja jokaikinen käännös on täytynyt kirjoittaa uudestaan, hän sanoo.

Tuotetekstien merkitys on korostunut entisestään, kun tuotteiden listaaminen oikeaan kategoriaan on takkuillut.

Amazon.se avattiin tänä vuonna, mutta se lähtee käyntiin vasta ensi vuonna, Emilia analysoi ja muistuttaa, että loppupeleissä myyjät ovat itse vastuussa siitä, että tekstit ovat oikein.

 

Entä millaisin tuottein suomalaiset myyjät ovat lähteneet mukaan?
Vastaus on yksinkertainen: asia ei ole kategoriasta kiinni.

Ilmoitus

Kaikki, ketkä ylipäätään ovat kiinnostuneita.

Useat suomalaiset Amazon-asiantuntijat ovat povanneet, että tämä on vain alkulaukaus ja verkkojätti tulee avaamaan suhteellisen lyhyellä aikataululla myös Suomessa. Emilia on samaa mieltä.

Tämä on vain askel lähempänä Suomea ja ne, jotka ovat mukana markkinapaikalla nyt, hyötyvät tilanteesta, hän sanoo ja huomauttaa, että kaikki aikaisemmat arvostelut näkyvät myös uudella markkinapaikalla, mikä on iso etu.

Amazon.fi on ostettu. En näe, miksi he eivät tulisi Suomeen, Emilia Honkanen arvioi.

 

Amazoniin lähteminen on tehty helpoksi ja kuka tahansa voi myydä siellä.

Haluan sanoa sen, että Amazon strategioita on monia.

Yksi sellainen on vain oman brändin rekisteröiminen jättiläisen markkinapaikalle.

Jos itse rekisteröit brändin sinne, niin silloin se on siellä rekisteröity brändi ja kuluttajat löytävät sen ja kaikki jälleenmyyjät on koottu samaan putiikkiin, hän kertoo.

Samalla brändin omistaja näkee trafiikin putiikissaan ja voi itse halutessaan lähteä mukaan vasta myöhemmin.

Tähän liittyy myös toinen asia. Emilia Honkasen mukaan Amazon usein luottaa ensimmäisenä listautuneeseen ja kuten Ehandel on aiemmissa artikkeleissa kertonut, yksi tärkein tekijä markkinapaikalla menestymiseen on se, että tuotteet listautuvat kategorioidensa alkupäähän.

 

Eikä Amazon ole tärkeä vain kauppiaalle. Sitäkin tärkeämpi se on monelle kuluttajalle, joille Amazon on ainoa ja oikea eikä sieltä vain osteta. Jättiläisen alusta on myös tärkeä tiedon lähde. Yksi tärkeimmistä asioista on markkinapaikalta löytyvät arvostelut.

Moni kuluttaja katsoo Amazonista tuotearvostelut ja ihan siinäkin mielessä sen voi nähdä myös hyödyllisenä.

Amazon on ylipäätään tehnyt ostamisen helpoksi ja toimittaa monissa maissa, kuten Saksassa, jopa saman päivän aikana.

Muiden verkkokauppiaiden voi olla vaikea tällaista toteuttaa, Emilia Honkanen sanoo jättiläisen eduista.

 

Mutta palataanpa vielä suomalaisiin tuotteisiin. Emilia Honkanen muistuttaa, että suomalaisia tuotteita löytyy Amazonista. Hänen mukaansa suomalaisuus on myös asia, jonka avulla voi purjehtia halpana tunnetun markkinapaikan aallon harjalla.

Suomalaisuus on myyntiargumentti. Nimenomaan, jos tuote on tehty Suomessa, hän sanoo.

Asia tosin riippuu siitä puhutteleeko laatu ja puhtaus (erityisesti ruokatuotteista puhuttaessa) kuluttajaa. Sen he ovat Retimellä huomanneet.

Ne ovat eri asiakkaat, jotka ostavat kalliimpia, Emilia Honkanen sanoo ja kertoo, että ei näkisi kalliimpaa hintaa esteenä.

Amazonilta ostavat kaikenlaiset ihmiset, vaikka leijonanosa olisikin kiinnostunut huokeista hinnoista.

Ruoka on kasvava kategoria, hän sanoo myös, vaikka tällä hetkellä Ruotsin Amazonilta ei sellaista kategoriaa edes löydy.

Tosin ruokaakin sieltä on, jos vain osaa etsiä oikein 1,5 miljoonan tuotteen valtamerestä.

 

Ja viimeinen kysymys: ostaako Amazon-asiantuntija itse verkkojätin markkinapaikoilta?

Saksan Amazonista ostan. Se on tehty hyvin helpoksi, Retime Agencyn Emilia Honkanen sanoo ja kertoo usein selailevansa nimenomaan tuotearvosteluja, vaikka lopulta klikkaisikin tuotteen kotiin jostain muualta.

Retime Agency on Suomessa ja Ruotsissa toimiva konsulttiyhtiö, joka auttaa yrityksiä optimoimaan myyntinsä Amazonin kansainvälisillä markkinapaikoilla.